Uudenvuoden juhlinta voi olla eläimille painajainen
Vuodenvaihteen juhlintaan läheisesti kuuluvien ilotulistusrakettien ja muiden räjähteiden kovat äänet ja valonvälähdykset aiheuttavat stressiä ja hyvinvointiongelmia monille koti- ja tuotantoeläimille. Kovat pamahdukset voivat pelästyttää karsinassa olevat lihanaudat tai nuorkarjan. Pahimmassa tapauksessa eläimet jopa panikoituvat. MTK toivookin, että uudenvuoden juhlijat ottaisivat huomioon ilotulitteiden ammuskelusta eläimille mahdollisesti aiheutuvat haitat ja välttäisivät ilotulitteiden ammuskelua karjasuojien ja navetoiden läheisyydessä.
Ilotulitteiden paukuttelu aiheuttaa monesti pelkoa eläimissä. Esimerkiksi hevosen kuuloaisti on huomattavasti herkempi kuin ihmisellä, joten se reagoi selvästi voimakkaammin myös ilotulitteiden aiheuttamiin ääniin. Myös navetoissa ja nautojen ulkokasvattamoissa rakettien räiske ja pauke voi aiheuttaa eläimille voimakastakin pelkoa ja ahdistusta.
Tuotantoeläimet voivat paniikissa ryntäillessään kolhia tai muutoin vaurioittaa itseään ja toisiaan. Ongelma on ollut jo pidempään esillä lemmikkieläinpiireissä, joissa paukkuarkoja koiria lääkitään jopa rauhoittavilla aineilla uudenvuoden paukuttelun aikana. Kotieläintuottajat ovat myös nostaneet esiin tuotantoeläinten hyvinvointiin kohdistuvia riskejä, joita uudenvuoden ilotulitteiden paukuttelu aiheuttaa.
Kotieläintuottajat voivat koettaa helpottaa eläinten oloja ammuskelun aikana esimerkiksi jättämällä radion ja valot päälle navettaan. Myös tutun traktorin ääni kotieläintilan läheisyydessä sekoittaa ilotulitteiden ääntä. Näin ilotulitteiden pamahdukset ja väläykset eivät kuulu eivätkä näy niin voimakkaina.
Kotieläinpuolella ongelma on tiedostettu jo pitkään. Silti juhlinnan keskellä monesti unohtuvat ne haitat, joita ilotulitus voi eläimille aiheuttaa. MTK toivoo, että ihmiset ajattelisivat asiaa eläinten kannalta ja välttäisivät rakettien ampumista erityisesti alueilla, joissa navetat sijaitsevat taajaman läheisyydessä.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn