Uutuuskirja on nyt pokkari jo syntyessään
Kaikkia kirjoja ei enää julkaista ensimmäistä kertaa kovakantisina. Esimerkiksi Reuna-kustantamon kevään kuusi uutta pokkaria ovat kirjojen ensimmäisiä painoksia. Kovakantisia ensipainoksia ei tehdä lainkaan – miksi tehtäisiin, kun lukijat haluavat selkeän, kevyen ja edullisen pokkarin, jonka kannet ovat kuitenkin graafisen suunnittelun taidonnäytteitä. Pokkaritaide ottaa ensiaskeleitaan kohti arvostettua kirjaformaattia.
Kesäkuun 3. päivänä Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa järjestettävässä Reuna Book Expossa julkistetaan kuusi pokkaria, joiden kannet ja typografia ovat huolella suunniteltuja, taidolla ja tunteella toteutettuja.
– Meillä pokkareiden kansia ja sisäsivuja ei vain pienennetä sidotusta kirjasta, vaan ne suunnitellaan alun perin pienen koon ehdoilla, kertoo kustantaja Tarja Tornaeus.
Kun formaatti on pieni, sivulle mahtuu vähemmän tekstiä ja sisämarginaalin täytyy olla tarpeeksi leveä, jotta kirjaa on helppo selata. Siksi sivumäärä kasvaa, ja se taas asettaa haasteita sidonnalle.
– Jo yli 200-sivuisessa pokkarissa selän liimaus on vahvistettu ompeleella, jotta kirjasta ei tule irtolehtiversiota, sanoo Tornaeus.
Jokaisen kevään uutuuspokkarin ulkoasun takana on tarina:
Janne Nevalan romaanin Kirjastonhoitaja Topi Mullo kanteen haluttiin kirjastovirkailija, jolla on kalan pää. Kuvan otti valokuvaaja Kimmo Kuortti kalansilmäobjektiivilla.
Virolaisen Roland Tõnissonin mielisairaalakuvauksen Osasto 26 kannessa on virolaistaiteilija Jüri Arrakin taideteos ”Inimene”, joka kuvaa ihmismielen jakautumista.
Aila Juvosen nuortenromaanin Vihreä kivi kannen suunnitteli graafinen muotoilija Marja-Leena Muukka, joka tavoitti pelkistetyillä ratkaisuilla pelottavan yöllisen seikkailun tunnelman.
Juha Mäntylän pienoisromaani Audrey, rakkaani on kirjoitettu Miles Davisin soidessa. Graafinen suunnittelija Jaana Rautio piirsi kanteen tunnelmoivan saksofonin ja unelmien naisen, Audreyn.
Riku Talvitien tosi-tv-ympäristöön sijoittuvassa trillerissä Tappava formaatti: Kuokkavieras on hyödynnetty molemmin puolin painettuja, liepeellisiä kansia. Niissä risteilee kameroita, ja sisäkanteen sijoitettiin tv-ohjelman kilpailijoiden henkilökuvaukset.
Musavisakirjan Knopit kaakkoon kansikuva ja lukujen aloituspiirrokset vilisevät knoppitietoa musiikista – piirtäjän Noora Kekin kuvat ovat siis osa visailukirjan teemaa.
Näissäkin kirjoissa myös jälkikäsittely on pohdittu tapauskohtaisesti. Joskus kuvaa korostetaan kirkkaalla laminoinnilla, joskus tunnelmoidaan pehmeällä mattalaminoinnilla. Yksityiskohtia voidaan korostaa UV-lakalla, kultauksella tai folioinnilla. Pieni ja pehmeä pokkari on parhaimmillaan myös kaunis esine ja tuntuu kädessä mukavalta.
– Kirjan laadukas sisältö maksaa pokkarina lukijalle vähemmän kuin isona ja hankalana kovakantisena kirjana. Siksi se on helppo myös kierrättää kaverille sen jälkeen kun tarina on luettu, toteaa Reunan tuottaja Anna Toni.
Lisätietoja Reunan uutuuspokkareista kustantajan verkkokaupasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!