Vain viisi menehtyi viime vuoden moottorikelkkaonnettomuuksissa
Moottorikelkkaonnettomuuksissa menehtyi viime vuonna 5 henkeä. Määrä on lähihistorian alhaisin. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat lisäksi 14 loukkaantumiseen johtanutta onnet-tomuutta. Yhteensä näissä oli mukana 28 henkeä.Kuolinonnettomuuksista 3 tapahtui jäällä. Niissä hukkui 2 henkilöä. Toinen ajoi pimeällä sulaan ja toisen alla jää petti. Kuolinonnettomuuksista 3 ajettiin Lapissa, 1 Päijät-Hämeessä ja 1 Etelä-Savossa.
Menehtyneistä 2 ei käyttänyt kypärää, lisäksi yhden kypärä oli irronnut onnettomuudessa. 20:sta vammautuneesta kypärää käytti 15 henkeä. Lisäksi kolmen kypärä irtosi onnettomuudessa. Kuolleista kuljettajista 2 oli humalassa samoin kuin 2 tutkittujen loukkaantumisonnettomuuksien kuljettajaa.
Loukkaantumiseen päätyneistä onnettomuuksista puolet oli suistumisia kelkkareitiltä tai uralta. Toiseksi yleisin onnettomuustyyppi oli törmääminen jäällä jäälohkareeseen tai kiveen.
Vakuutuksista korvattiin yli 1 800 kelkkavahinkoa
Vakuutusyhtiöt korvasivat liikennevakuutuksista vuonna 2010 yhteensä 1 103 moottorikelkkavahinkoa. Niistä maksettiin korvauksia yhteensä 21,3 miljoonaa euroa. Korvaussummasta 98 prosenttia johtui henkilövahingoista. Lisäksi vapaaehtoisesta autovakuutuksesta korvattiin moottorikelkoille aiheutuneita vahinkoja 705 tapauksesta yhteensä 1,3 miljoonaa euroa.
Loukkaantumisista neljännes tapahtui Lapissa, runsas kymmenes Uudellamaalla ja sama osuus Pohjois-Pohjanmaalla.
Ulkomaalaiset ajoivat selvin päin
Lapin keskussairaalassa on hoidettu suurin osa Lapin kelkkaturmissa loukkaantuneista tai muuten kirurgista hoitoa vaatineista potilaista. Viime vuoden kelkkailukaudella heitä oli 65 potilasta, yhtä paljon kuin edellisvuonna. Potilaista lappilaisia oli 40 %, ulkomaalaisia 32 % ja kotimaisia matkailijoita neljännes.
Ulkomaalaisista matkailijoista jokaisella oli ollut suojakypärä päässä ja ajoi selvin päin. Matkailijoiden onnettomuuksiin liittyi kokemattomuus kelkan hallinnassa.
Lapissa ongelmat keskittyivät paikallisten asukkaiden ajokäyttäytymiseen. He ajoivat muita yleisemmin humalassa, ilman suojakypärää ja suurilla ajonopeuksilla.
VALT Moottorikelkkaraportti 2012 kokonaisuudessaan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu