Vanessa Paradis: "Ihmiset tekevät bisnestä kärsimyksestäni!"
Johnny Deppistä vastikään eronnut Vanessa Paradis on antanut haastattelun ranskalaiselle Elle-lehdelle. Eroa koskeviin uteluihin Paradis ei kuitenkaan suostunut vastaamaan.
– En halua puhua hänestä (Deppistä). Kuka sanoi, että näyttelijän tulee myydä sielunsa ja kertoa kaikki itsestään? Olen täällä promoamassa elokuvaani ja albumiani, mutta voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun ihmiset tekevät bisnestä kärsimyksestäsi, nainen tilitti.
– Se mitä tapahtui, on meidän asiamme, nainen jatkoi.
Vanessa kuitenkin sanoi jotain, joka voidaan ymmärtää tilitykseksi tapahtuneesta.
– Minulla ei ole onnellisuuden reseptiä, mutta luulen sen tulevan omasta halusta, eikä siitä, että on pakotettu tekemään jotakin tai toistamaan itseään, hän totesi.
– Inhoan, kun joku sanoo ”Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä”. Ei, sinun pitää itse haluta sitä.
Tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa nainen vakuuttaa olevansa tyytyväinen.
– Haluan olla juuri siellä, missä olen nyt, Paradis kertoi.
Paradis ja Depp asuivat pitkään Ranskassa kahden lapsensa, Lily-Rosen, 14, ja Jackin, 10, kanssa. Viime vuonna perhe muutti Los Angelesiin. Muutto Yhdysvaltoihin on pysyvä, sillä Paradis kertoo lapsien kääyvän maassa koulua. Sompailu kahden maan välillä kuitenkin jatkuu.
– Lapst ovat kasvaneet, he ovat jo itsenäisiä. Tyttäreni rakastaa laulamista ja Jack soittaa kitaraa.
Paradis on myös ylpeä lapsistaan, mutta ei ota kantaa siihen, tulisiko näiden lähteä mukaan viihdemaailmaan.
– Jos he päättävät päättävät lähteä tälle uralle, se tulee olemaan hyvä asia musiikille. Toivon, että tyttäreni käyttää aikaa vielä harjoitteluun ja elää lapsuuttaan.
Paradis itse oli 14-vuotias, kun hän teki läpimurron laulajana.
Lähteet: Elle, IS

LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun