Vauva menehtyi herpekseen – aiheuttajaksi epäillään viatonta suukkoa
Herpesvirus on yleinen, mutta harvoin tappava. Nyt maailmalta kuitenkin kuuluu suru-uutisia. 18-päivän ikään ehtinyt vauva kuoli harmittoman suukon seurauksena Iowassa Yhdysvalloissa.
Tytön vanhemmat Nicole Sifrit ja Shane Sifrit menivät naimisiin viikko lapsen syntymän jälkeen. Hääjuhlien päätyttyä vanhemmat huomasivat, että vauva ei syö eikä herää.
Vauva vietiin sairaalaan, missä hänellä todettiin aivokalvontulehdus, joka vahingoittaa aivoja ja selkäydintä. Aiheuttajaksi todettiin herpesvirus, joka reagoi hyvin harvoin yhtä voimakkaasti. Lapsi vietti viimeisen elinviikkonsa Iowan lastensairaalassa, missä hän menehtyi sairauteensa.
Nicole Sifrit kirjoitti kuolemasta koskettavan Facebook-päivityksen:
Kumpikaan lapsen vanhemmista ei kantanut virusta. Vauvan äiti varoittaakin, ettei vanhempien pidä antaa kenenkään suukotella vauvaansa. Vanhemmat eivät tiedä, keneltä herpes oli peräisin. He tuntevat paljon ihmisiä eivätkä tiedä ketään, joka sitä kantaisi.
Lääkärien mukaan suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, että kantaa virusta. He haluavatkin muistuttaa asian tärkeydestä.
– Tämä kuolema oli kauhea ja pelottava tarina. Uusia vanhempia ei voi varoittaa liikaa varovaisuudesta, lääkärit sanoivat.
Vauvan kuolemaan johtanut HSV-1-luokan herpesvirus leviää lähikosketuksessa, esimerkiksi suukon välityksellä.
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=488337168165296&set=a.101731103492573.1073741828.100009670501192&type=3&theater
Kuva: Wikipedia
Lähde: AllthatIsInteresting
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta