Viaplayn ensimmäiselle suomalaiselle alkuperäistuotannolle odotetaan maailmanlaajuista potentiaalia
Viaplayn uusin alkuperäissarja perustuu Pekka Hiltusen palkittuun Studio-trillerisarjaan.
Kansainvälisellä nimellä Cold Courage kulkeva alkuperäissarja perustuu Pekka Hiltusen palkittuun ja useille eri kielille käännettyyn Studio-rikosromaanisarjaan (Vilpittömästi sinun, Sysipimeä ja Varo minua). Kahdeksanosaisen alkuperäissarjan tuotantokielet ovat suomi ja englanti, ja sen ensi-iltaa on kaavailtu syksylle 2019. Yksinoikeudella Viaplayssa nähtävän sarjan tuottaa suomalainen tuotantoyhtiö Luminoir, ja sen kansainvälisestä levityksestä vastaa Global Road Entertainment.
Psykologisen trillerin tapahtumapaikkana on Lontoo, ja se kertoo kahden suomalaisen naisen, Lian ja Marin ystävyydestä sekä taitavasti tehdyistä huijauksista. Tarinan tapahtumat kietoutuvat Studioon, pieneen huippuammattilaisten tiimiin, jonka tavoitteena on korjata omankädenoikeudella epäkohtia liittyen esimerkiksi yhteiskunnallisiin vaikuttajiin tai suuryrityksiin, mutta kysymys kuuluu, oikeuttaako päämäärä keinot.
Alkuperäissarjan käsikirjoituksesta vastaa kokenut käsikirjoittaja David Joss Buckley, joka on urallaan ollut kirjoittamassa mm. rikosdraamasarjaa Syrjäinen maa, Puutarhaetsivät sekä Syteen ja saveen. Sarjan ohjaa pitkän linjan ruotsalainen elokuvaohjaaja Agneta Fagerström Olsson, jonka töihin lukeutuvat mm. elokuvat Wallander: Kaipaus, Wallander: Rauhaton mies sekä tv-sarja Hammarkullen.
– Uusi alkuperäissarja on tähän mennessä Viaplayn kunnianhimoisimpia tuotantoja. Trilleri pitää sisällään monitahoisen ja monisyisen maailman, jonka taitava kansainvälinen tekijätiimi herättää eloon, toteaa Sanna Reunanen, Head of Viaplay Finland.
– Kumppanuutemme kansainvälisen levitysyhtiö Global Road Entertainmentin kanssa osoittaa sarjan maailmanlaajuisen potentiaalin. Katsojilla Pohjoismaissa ja kauempana on aikanaan odotettavissa vuoden kuumin draamauutuus, lupaa Viasat Finlandin toimitusjohtaja Mathias Norrback ja jatkaa:
– Panostamme vahvasti Suomen kasvavaan markkinaan, ja Viaplayn uusin alkuperäissarja on jälleen kerran iso askel sillä suunnalla.
Syksyllä 2019 ensi-iltansa saava rikosdraama on tähän mennessä Viaplayn kunnianhimoisimpia alkuperäistuotantoja, jolla odotetaan olevan maailmanlaajuista potentiaalia. Sarjan tuottaa Luminoir Oy.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös