Parisuhde ja joulunpyhät ‒ odotukset ja todellisuus!
Joulunpyhät ovat ihanaa ja rentouttavaa aikaa, jolloin on myös aikaa läheisille. Voit todella nauttia heidän seurastaan aamusta iltaan ja tehdä heidän kanssaan kaikkea sitä, mitä arkena ei aina ehdi. Voitte vaikkapa katsoa kaikki lempielokuvat yhdessä, vaihtaa ihania lahjoja, pelata lautapelejä, käydä kävelylenkeillä ja jutella kaikesta syvällisestä aamun pikkutunneille saakka.
Ylläoleva kuvailee yleensä niitä odotuksia, suuriakin, joita jouluun ja sitä ympäröiville päiville aina uuteenvuoteen asti lastataan. Siksi ei ole ihme, että jos jokin tai mikään näistä odotuksista ei toteudu, kaikkien joululoma on pilalla, ja tuntuu ettei mikään voi asioita parantaa. Alkaa riitely ja niistä turhistakin asioista väittely. Buzzfeed teki hauskan videon siitä, miten pariskuntien odotukset ja todellisuus eroavat toisistaan joulunpyhien aikaan.
Videolla näytetään joulunvieton eri vaiheet. Kaikki alkaa siitä, että todistelet kumppanillesi, kuinka perheesi tulee rakastamaan sinua, vaikka kumppanisi onkin asian suhteen hieman epäileväinen. Astutte sisään ovesta ja iloisten halausten ja suukkojen sijaan vastassa odottavat tuomitsevat kasvot ja puuskassa olevat käsivarret. Sinä taas odotit aplodeja ja hurraa-huutoja sen vuoksi, että sinulla on vihdoin tyttö- tai poikaystävä.
Yksi vaiheista on joulun perinteiden jakaminen yhdessä. Kumppanisi ihmettelee, kuinka et ole aiemmin nähnyt joulun klassikkoelokuvaa ja valmistautuu katsomaan sitä kanssasi söpösti sylikkäin. Sinä vakuutat, että haluat katsoa elokuvan. Todellisuudessa alatte riidellä siitä, onko Die Hard oikeasti jouluelokuva, ja tunnelma niin sanotusti lässähtää.
Firman joulujuhlat ovat yksi paikka, jossa odotukset ja todellisuus eivät kenties kohtaa keskenään. Unelmissasi kaikki kehuvat kumppaniasi ja toivovat jopa, että hän tulisi teidän firmaanne töihin, onhan hän vain niin uskomattoman hyvä tyyppi. Todellisuudessa tapahtuu jotain väärinkäsityksiä, jonka vuoksi kumppaniasi ei ehkä päästetä seuraaviin firman tilaisuuksiin. Kannattaa myös kertoa selvästi, kuka on firman pomo.
Joulunpyhien säästä odotetaan ihanan pientä kirpakkaa pakkasta, kaunista hiljalleen leijailevaa lumisadetta ja romanttista maiseman katselua käsi kädessä. Todellisuudessa unohditte taas laittaa tarpeeksi vaatetta päälle, joten saatte todennäköisesti flunssan muutaman päivän päästä ulkoilureissustanne. Todennäköisesti sataa vettä lumen sijaan, ja hytisette ulkona pakolliset viisi minuuttia, jonka jälkeen palaatte villasukkien ja glögin ääreen. Toisaalta, onhan sekin romanttista.
Lahjojen jaossa vasta odotukset ovatkin korkealla. Odotat saavasi jotain mieletöntä, kenties juuri sinua varten teetätettyä, jota olet halunnut jo kuukausia, kenties vuosia. Jotain, johon on panostettu tunnetta ja vaivaa, ja olet valmis jo huutamaan riemusta lahjan avatessasi. Valitettavasti kumppanisi on ehkä ollut liian kiireinen, rahaton tai mielikuvitukseton tähän ja paketista paljastuu… no, jotain muuta. Tätä tilannetta varten kannattaa harjoitella parasta tekohymyäsi. Sillä eiväthän lahjat ole joulun idea, eihän?
Katso alta hauska video joulun odotuksista ‒ onko sinulle ikinä käynyt näin?
Lähde: Buzzfeed
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen