7-vuotiaalta poistettiin 80 hammasta – video!
Lääkärit poistivat Intiassa 7-vuotiaan pojan yläleuasta 80 hammasta. Harvinainen leikkaus suoritettiin Indoren kaupungissa.
Lähes neljä tuntia kestäneessä operaatiossa leikkausta johtanut tohtori Bharat Maheshwari poisti 80 hammasta, jotka olivat muodostuneet Vivek-pojan leukaan.
– Potilas kävi meillä viisi päivää aikaisemmin leuassa olleen paiseen takia. Tarkemmissa tutkimuksissa todettiin, että kyseessä oli odontooma, ja kaikki 80 ylimääräistä hammasta poistettiin paiseen hoidon jälkeen, Maheshwari kertoo.
Odontooma on hyvänlaatuinen hammaskasvain, joka muodostuu potilaan ikeniin tai leukaan.
– Näin suurta hammaskasvua ei tapahdu tämän ikäisille lapsille. Jos potilas olisi tullut luoksemme neljä vuotta myöhemmin, hänelle olisi voinut kehittyä jo vähintään 200 hammasta. Tällaisissa tapauksissa leikkaus on vaikea, koska leuka heikkenee ja murtumien syntymisen todennäköisyys kasvaa, sanoo tohtori Ankit Khasgiwala.
Myös 5 x 3,5 senttimetrin kokoisen paiseen leikkaaminen vaati useiden tuntien leikkauksen. Kokonaisuudessaan leikkaukset kestivät yli seitsemän tuntia.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaavaa on tapahtunut, sillä vuonna 2014 tehtiin maailmanennätys, kun lääkärit leikkasivat 232 hammasta teini-ikäiseltä potilaalta Mumbaissa.
Vaikka odontooma on hyvänlaatuinen, ylimääräiset hampaat vaikeuttavat syömistä ja nielemistä, ja voivat aiheuttaa turvotusta kasvoihin.
http://youtu.be/WV3QuEbfIh8
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussi saa treffikutsuja 18-vuotiailta: ”Aion olla tosi avoin”
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta