Hurja video – järkälemäinen urheilija painiottelussa poliisin kanssa – tavoitteli asetta vyöltä
198-senttinen ja 136-kiloinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ajautui painiotteluun poliisin kanssa – myymälä koki kovia kamppailun aikana. Riehuja tavoitteli poliisin asetta tämän vyöltä.
Rutiininomainen pysäytys liikenteenvalvonnan aikana äityi melkoiseksi käsirysyksi, kun järkälemäinen mies ei lukuisista kehotuksista huolimatta suostunut antamaan ajokorttia ja rekisteriotetta poliisille. Pysäytetty mies jankutti kymmeniä kertoja haluavansa jutella poliisin esimiehen kanssa.
Keskustelun aikana mies nousi autostaan ja käveli viereiseen myymälään, jolloin poliisi kävi häneen käsiksi. Myymälän hyllyt kokivat kovia painiottelun aikana ja riehujaan käytettiin sähkölamautinta. Sillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään vaikutusta – pikemminkin mies vain hermostui tästä.
Lopulta korsto saatiin aisoihin ja hänet painettiin lattiaa vasten. Vielä tuolloinkin hän yritti tavoitella asetta toisen paikalle tulleen poliisin vyöltä, kuten videosta näkyy. Painiminen alkaa noin kahden minuutin kohdalta, kun mies kävelee myymälään.
Lähde: TMZ
Kuva: TMZ:n julkaisema video
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!