Mies väittää käyneensä tulevaisuudessa ja ottaneensa tämän kuvan vuonna 6000
YouTubessa julkaistulla videolla esiintyy mies, jonka kasvot ja ääni on muunnettu, koska hän ei halua, että hänen henkilöllisyytensä paljastuminen ”vaikuttaisi maailman tapahtumiin”.
Mies väittää olevansa aikamatkustaja, joka lähetettiin 1990-luvulta vuoteen 6000. Hän sanoo tulleensa nyt takaisin ja väittää pystyvänsä todistamaan asian näyttämällä vuonna 6000 ottamansa valokuvan. Kuvassa erottuu jonkinlainen kaupunki, mutta kuva on niin vääristynyt, ettei siitä saa kunnolla selvää. Miehen selitys epäselvään kuvaan on, että aikamatkustus vääristää kuvia. Niinpä niin.
Videolla esiintyvä mies ei halua paljastaa tulevaisuudesta tarkkoja yksityiskohtia, mutta kertoo, miten maailma tulee muuttumaan. Hänen mukaansa syöpään kehitetään lääke tällä vuosisadalla ja aikamatkustus tulee kaikkien käytettäviin vuonna 2048 sellaisessa muodossa, että tapahtumia seurataan näkymättömänä, jotta niihin ei voi vaikuttaa.
Vuonna 6000 maailmaa hallitsee ”aikamatkustajan” mukaan superkehittynyt tekoäly, joka osaa ennustaa tulevia tapahtumia sataprosenttisella varmuudella ja jonka päätöksiin eivät vaikuta tunteet, kuten ihmisillä. Mies selittää videolla vakuuttavan oloisesti kaikenlaisia muitakin asioita, mitä maailmassa hänen mukaansa tulee tulevaisuudessa tapahtumaan.
Mies kertoo antaneensa tämän haastattelun, koska haluaa ihmisten tietävän, millaisia salaisia teknologioita on heidän tietämättään käytössä ”suljettujen ovien takana”. Pitäviä todisteita mies ei kuitenkaan kykene antamaan ja hänen tarinansa kuulostavat hyvin samanlaisilta, kuin monien scifi-sarjojen ja elokuvien tulevaisuudenvisiot.
Alla video, jolla aikamatkustajaksi itseään väittävä mies esittää todisteensa. Uskokoon, ken haluaa.
https://youtu.be/NvXeWXsgHsg
Lähde: Unilad
Kuva: YouTube / ApexTV
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa