Tubettaja putosi pilvenpiirtäjästä – kuvasi kuolemansa, video ei herkille
YouTubessa ja sosiaalisessa mediassa hengenvaarallisista tempuistaan kuvia ja videoita ulkaisevat uhkarohkeat kiipeilijät yrittävät ylittää toistensa saavutukset kuvaamalla yhä älyttömämpiä tempauksia. Vaikka kyseiset henkilöt valmistautuvat temppuihinsa niin hyvin kuin mahdollista, heillä ei yleensä ole turvaköysiä, jonka vuoksi on aina olemassa vaara, että jotain menee vikaan.
Näin kävi suositulle kiinalaiselle 26-vuotiaalle tubettajalle Wu Yongningille. Julkaisemillaan hurjilla videoilla Wu yleensä kiipeilee pilvenpiirtäjien katoilla ja hyppii niissä tasanteelta toisella.
Viimeiseksi jääneessä tempussaan Wu oli valinnut kohteekseen 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän, jonka katon reunalla hänen oli tarkoitus roikkua. Tilanne taltioitui miehen kauemmas sijoittamalle videokameralle. GizBeat-sivuston mukaan hän olisi saanut tempustaan 15 000 dollaria.
Videolla näkyy, miten Wu valmistautuu pitkään ja huolellisesti temppuunsa. Kun valmistelut ovat valmiiit, hän laskeutuu roikkumaan katon reunalle ottamaan selfietä. Yhtäkkiä miehen jalka lipeää katon reunalta. Hän yrittää pitkään ja epätoivoisesti nostaa itseään takaisin katolle, mutta seinä on liukas eikä hän saa siitä otetta jaloillaan. Lopulta miehet voimat ehtyvät ja hän putoaa kuolemaansa.
Kamppailulajeja harrastaneella Wulla oli kiinalaisten sosiaalisessa mediassa Weibossa 50 000 seuraajaa ja hänen sanotaan keränneen rahaa hurjilla tempuillaan, jotta hänellä olisi varaa viedä tyttöystävänsä vihille.
Turma tapahtui 8. marraskuuta, mutta Kiinan poliisi vahvisti Wun kuoleman virallisesti vasta joulukuussa nähtyään miehen tallentaman videon.
HUOM! VIDEO EI SOVELLU HERKILLE
https://youtu.be/wCr54P0Y7E8
Tässä videokooste Wun aiemmista tempuista.
https://youtu.be/IREEZRYzqgA
Kuva: Weibo
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn