Tatuoidulle miehelle sataa työtarjouksia – palkkaisitko sinä hänet?
Muutama päivä sitten uusiseelantilainen Mark Cropp, 19, pääsi uutisiin kerrottuaan vaikeuksistaan saada töitä kasvojaan koristavan tatuoinnin vuoksi. Puolet miehen kasvoista peittää teksti ”DEVAST8”. Cropp otti tatuoinnin kärsiessään kahden vuoden vankilatuomiota, jonka sai ryöstettyään turistin veitsellä uhaten.
Sittemmin Cropp vakuuttaa palanneensa kaidalle tielle. Hän kertoi haastattelussa, että massiivinen tatuointi kuitenkin vaikeuttaa hänen työllistymistään. Croppin tarinan tultua julkisuuteen mies on saanut kymmeniä työtarjouksia. Hän sanoo lakanneensa laskemasta tarjouksia siinä vaiheessa, kun niitä oli kertynyt 45. Cropp ei kuitenkaan ole vielä ottanut vastaan yhtään paikkaa, vaan kertoo odottavansa, että oikea työ sattuu kohdalle.
Croppille on myös annettu mahdollisuus poistattaa tatuointi ilmaiseksi, ja mies onkin ottanut tarjouksen vastaan. Tatuoinnin teki Croppin veli, jonka kanssa hän jakoi vankilasellin.
Lähde: TVNZ
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!