Uusi videomateriaali kummastuttaa – julkaisija väittää, että NASA lavasti kuulennon
Ensimmäisestä miehitetystä kuulennosta on liikkunut salaliittoteorioita siitä saakka, kun Apollo 11 laskeutui kuun pinnalle vuonna 1969. Salaliittoteoreetikot ovat pyrkineet todistamaan, että NASA lavasti kuuhun laskeutumisen.
Hiljattain julkisuuteen tuli video, jonka väitetään olevan peräisin elokuvastudion editointihuoneesta. Videolla kuvausryhmä asettelee kameroita vaalealle pinnalle, joka näyttää aivan kuun pinnalta. Astronautti asettaa Yhdysvaltojen lipun maahan, ja ohjaajan kuullaan huutavan käskyjä taustalla.
Videolla kuvausryhmän näytetään myös pyörivän avaruussukkulan ympärillä. Kun astronautit lähestyvät sukkulaa, kuuluu taas ohjaajan ääni, joka kehottaa toimintaan.
Videon julkaisijan mukaan materiaali löydettiin kenkälaatikosta vuonna 2017, ja sen digitointiin kului vuosi.
https://youtu.be/bD6QcpLAno8
Lähde: Daily Star
Kuva: YouTube
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”