Vastasyntyneen sydän sykki rintakehän ulkopuolella – video ei herkille
Brittiläinen Vanellope Hope oli vasta rypäleen kokoinen sikiö äitinsä kohdussa, kun lääkärit diagnosoivat hänellä harvinaisen tilan nimeltään ectopia corpis, jonka vuoksi hänen ei uskottu selviävän hengissä. Tyttö, jonka sydän oli syntyessä rintakehän ulkopuolella, on kuitenkin uhmannut kaikkia todennäköisyyksiä ja on nyt kolme viikkoa vanha.
Vanellope toipuu kolmesta operaatiosta, joissa hänen sydämensä siirrettiin rintakehän ulkopuolelta kehon sisäpuolelle.
Äiti Naomi Findlay, 31, oli surun murtama kuullessaan odottamansa vauvan tilasta.
– Purskahdin itkuun. Tilaan liittyy niin monia ongelmia, Finlay totesi.
– Meille kerrottiin, että paras vaihtoehto on keskeyttää raskaus, ja koko elämäni hajosi kappaleiksi, vauvan isä Dean Wilkins sanoi.
Vanhemmat kuitenkin päättivät olla keskeyttämättä raskautta. Heitä varoitettiin, että lapsi tuskin selviytyisi hengissä edes syntymään saakka.
Vauva syntyi sektiolla, sillä lääkärit pitivät sitä turvallisimpana menetelmänä. Yhteensä 50 lääkäriä, kätilöä ja hoitajaa osallistui operaatioon, jonka tarkoitus oli saattaa lapsi turvallisesti maailmaan.
Vanellope on yhä hengityskoneessa, mutta hänen mahdollisuutensa selviytyä kasvavat päivä päivältä. Video ei sovi herkimmille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”