helena-reet-ennet-11-
Suosittu bloggaaja, Twitter-julkkis ja Ohmygossip-sivustojen kehittäjä Helena-Reet Ennet kertoi Metropoli.netille ajatuksiaan seksuaalisuudesta.
– Seksuaalisuus on suuri osa ihmisyyttä. Rakkaus, kiintymys ja seksuaalinen läheisyys ovat merkittäviä osatekijöitä terveessä ihmissuhteessa… Minun täytyy kuitenkin sanoa etten koe intiimiasioista ja seksuaalisuudesta puhumista kovin miellyttäväksi asiaksi, koska mielestäni intiimiasioiden pitääkin pysyä intiimeinä.
Cameron Diaz kertoi vuosi sitten Chelsea Lately -ohjelmassa seksuaalisen terveydestä, jota hän käsittelee ensimmäisessä kirjassaan The Body Book. ”Ajattelemme että vagina on ulkopuolella. Minä sanon, että ota peili käteen ja leikittele. Tutki sitä”, Diaz sanoi ja lisäsi: ”Opi siitä. Sinun pitäisi kohdella sitä kuin kaunista ja herkkää kukkaa, mikä se onkin. Sinun pitää huolehtia ja hemmotella sitä kaikilla niillä tavoilla, mitä se tarvitsee.” Tämä oli hyvin avoin haastattelu ja ihailin sitä. On hienoa kun naiset haluavat kertoa sisimpiä tunteitaan. Valitettavasti en kuitenkaan ole yksi näistä naisista… en sillä tavalla. Luen mielelläni näistä aiheista, mutta itse olen aika ujo puhumaan tällaisista asioista. Tarkemmin sanoen, voin kyllä helposti puhuakin näistä asioista, mutta en perustuen omiin kokemuksiini, Helena-Reet tunnustaa.
– Vuonna 2013 Angelina Jolie Pitt kertoi New York Timesissa päätöksestään poistattaa molemmat rintansa, kun oli selvinnyt että hän kantaa geeniä, joka kasvattaa riskiä rintasyöpään. Tämä oli avomielisin haastattelu mitä olen koskaan lukenut, ja samalla epäseksikkäin. En vieläkään ole varma tekikö hän mielestäni oikean ratkaisun vai ei. Ehkä molempia, sillä tietysti se avasi paljon silmiä, mikä on hyvä asia, mutta samalla se poisti ainakin minun mielestäni mielikuvan hänestä maailman seksikkäimpänä naisena, vaikka en tiedä miksi.
– Minulle seksuaalisuuden pitää olla intiimiä. Jos siitä ja kaikesta siihen liittyvästä on liikaa puhetta ja esimerkkejä, se ei enää ole mielenkiintoista. Esimerkiksi jos nainen on ”puolialasti” tai ”vaatteet päällä”, useimmiten jälkimmäinen vaihtoehto on ainakin minulle paljon mehukkaampi, tietysti silloin kun molemmat ovat yhtä kauniita, Helena-Reet naurahtaa.
Tietoa seksuaalisesta terveydestä
Seksuaalisen terveyden määritteleminen ei ole universaalisti helppo tehtävä, koska jokaisella kulttuurilla, alakulttuurilla ja jopa yksilöllä on siihen liittyvät omat standardinsa. ASHA:n (American Sexual Health Association) mukaan seksuaalinen terveys pitää sisällään paljon muutakin kuin tautien ja ei-toivottujen raskauksien välttämisen. ASHA uskoo, että vaikka sairastaisit sukupuolitautia, tai olisit tullut tahtomattasi raskaaksi, se ei silti estä sinua olemasta tai tulemasta seksuaalisesti terveeksi.
ASHA:n määritelmä seksuaalisesta terveydestä:
Kyky omaksua ja nauttia seksistä koko elämän ajan. Seksuaalinen terveys on osa fysiologista sekä henkistä terveyttämme ja sisältää seuraavia periaatteita:
– Ymmärrystä, että seksuaalisuus on luonnollinen osa elämää ja sisältää muutakin kuin seksuaalista toimintaa.
– Yhteisten seksuaalisten oikeuksiemme huomioimista ja kunnioittamista.
– Tiedonsaannin mahdollisuutta seksuaalisesta terveydestä, opetuksesta ja hoidosta.
– Pyrkimystä estää ei-toivottuja raskauksia ja sukupuolitauteja, sekä hakea tarvittaessa apua ja hoitoa.
– Mahdollisuutta kokea seksuaalista nautintoa, tyydytystä ja intimiteettiä silloin kun siihen on tarvetta.
– Mahdollisuutta kommunikoida seksuaalisesta terveydestä muiden kanssa, esim. seksikumppaneiden ja terveysviranomaisten.
 
Lue myös:
Helena-Reet Ennet on nyt PTBA:n jäsen
Paris Hilton pyysi tuoksuneuvoja – Helena-Reetin vastaus yllättää
Näin juhlin uutta vuotta
Glamourmalli Bellanova: Helena-Reet antoi minulle itseluottamusta
Rikkaimmat ovat kovimpia säästämään
Helena-Reet Ennetin ystäväpiirissä maailman rikkaimpia miehiä
Linnea Aaltosen Japanin-matka liikutti minua
Tämä on hyvän parisuhteen salaisuus
Kerro ideasi muillekin, tarvittaessa yhä uudelleen
Tämän takia Helena-Reet haluaa ostaa yksityissaaren
Suomen media tarvitsee uudistuksia ja uutta verta
Aion hankkia vene- ja lentoluvan
Olen varsinainen ideasampo
Suomen media ylitti rajan Henna Kalinaisen kohdalla
Harkitsen merkittävää yhteistyötä USA:ssa
Helena-Reet Ennet on nimetty maailman toiseksi parhaaksi bloggaajaksi
Viihdetoimittaja Helena-Reet: Ensi viikolla Ruotsiin juhlimaan kuninkaallisia häitä
Tunnettu bloggari Helena-Reet: Naiset jahtaavat miestäni
Hennan seksikkäät uudet kuvat
Huippubloggari Helena-Reet: Ensin he nauravat, sitten kopioivat
Suosikkibloggari Metropolille: Olen Hugh Hefnerin hyvä ystävä