Kataisen hämmästyttävä ilmaveivi – katso rekonstruktio!
Tekeekö Jyrki Katainen myös tänä yönä ilmaveivin? Näin kävi viimeksi….
Jyrki Kataisen vammat olivat vastakkaisilla puolilla kasvoja, mutta hän sanoi liukastuneensa ja lyöneensä päänsä pihan ainoaan kukkaruukkuun.
Fysiikan lakien mukaan, jos henkilö kaatuu ja lyö päänsä kukkaruukkuun, törmäysvammojen tulisi olla samalla puolella päätä. Kataisella oli kuitenkin haava otsassa hiusrajan lähellä pään oikealla puolella ja ”musta silmä” vasemman silmän vasemmassa reunassa. Kukkaruukku on pyöreä, joten miten Katainen on voinut saada yhdestä törmäyksestä vammat päänsä sekä vasemmalle että oikealle puolelle? Kyseessä täytyy olla varsinainen ilmaveivi, jonka aikana pääministeri on törmännyt ruukkuun kahdesti.
Metropoli passitti CSI-tiiminsä selvittämään mitä Kataisen pihassa oikeasti tapahtui. Oheisesta kuvasarjasta näkyy vammojen pohjalta rekonstruoitu tapahtumaketju pääministerimme hämmästyttävästä ilmaveivistä.
Kuva 1. Yöllä voitonjuhlista palaava Katainen liukastuu kotipihassaan.
Kuva 2. Kataisen vasen silmäkulma iskeytyy pihan ainoaan kukkaruukkuun.
Kuva 3. Isku on niin voimakas, että se lennättää pääministerin takaisin ilmaan.
Kuva 4. Ilmalennon aikana Katainen pyörähtää akrobaattimaisesti paikallaan ja iskee otsansa oikean yläosan kukkaruukun jäänteisiin.
Kuva 5. Haavoittunut sankari kuljetetaan Helsinkiin tikattavaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”