Kuinka käy Kaisa Liskin? Metropoli selvitti erikoiset yrityskuviot
Kiinteistökuningattarena tunnetuksi tullut Kaisa Liski on perustanut oman kiinteistönvälitysyhtiön Kaisa Liski LKV Oy. Yritys on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallitukseen 4.2.2016.
Oman kiinteistönvälitysyhtiön perustaminen on melko erikoista, sillä Liski toimii VIVA LKV:n liiketoimintajohtajana sekä VIVA:n sisaryrityksen Arvoasunnot LKV:n kiinteistönvälittäjänä.
Metropoli.net tiedusteli asiaa Kaisa Liskiltä, joka tavoitettiin hiihtolomalta. Kiinteistökuningatar aikoo jatkaa työtehtävissään normaalisti. Hän myöntää perustaneensa ”joskus alkuvuodesta” kyseisen yrityksen, mutta hänen mielestään asialla ei ole minkäänlaista vaikutusta nykyiseen työhön, koska uudella yrityksellä ei ole toimintaa. Liskin mukaan ei ole mitenkään erikoista, että voidaan olla mukana erilaisissa yrityksissä. Liski on esimerkiksi perustanut miehensä Kimmo Liskin kanssa vuonna 2014 suunnittelutoimisto Liski Group Oy:n.
Normaalisti oman työnantajan kanssa suoraan kilpailevan uuden yrityksen perustaminen ei ole yritysmaailmassa hyväksyttävää toimintaa, vaan se voidaan katsoa irtisanomisperusteeksi. Kaisa Liskin mukaan VIVA:sta ei ole oltu häneen yhteydessä.
Hiihtolomalta tavoitetun VIVA:n hallituksen puheenjohtajan Hannu Valojärven mukaan asiaan perehdytään ja siihen otetaan kantaa aikaisintaan maanantaina, kun lomat ovat päättyneet.
Kuva: Arvoasunnot.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”