Kuka heistä olisi kaunein kesämorsian? Luomumissit hääpuvuissa!
Miss EW 2019 -finalistit viettivät juuri ikimuistoisen missikiertueen ja heidät nähtiin viikon aikana mm. Turussa, Tampereella sekä Vantaalla.
Kiertueella misseille järjestettiin esiintymisten lisäksi erilaisia valmennuksia, joita pitivät mm. Suomen huippuvalmentajiin kuuluvat Ilkka Koppelomäki ja Mari Sarajärvi.
Kiertueella missit pääsivät tutustumaan myös hyväntekeväisyyteen ja kävivät ilahduttamassa palvelutalo Aurinkosäätiön asukkaita sekä tutustuivat Turun eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan.
Missit kuvattiin kiertueella Niinattaren upeissa hääpuvuissa Hämeenkylän Kartanolla.
Kiertueelle misseille oli järjestetty erilaista yllätysohjelmaa kuten visiitti Särkänniemen huvipuistossa, Tampereen Vesijettivuokraamossa ja yksi misseille mieluinen yllätys oli kun Jonne Aaron tuli moikkaamaan missejä.
Suomen luonnollisesti kauneimmat esiintyvät tulevana viikonloppuna perjantaina 28.6. Kauppakeskus Veskan muotinäytöksessä klo 12, 14 ja 16 sekä lauantaina 29.6. Teboil Pirkanhovin Romuralli-tapahtumassa.
Finaali kisataan 10.8.2019 Hämeenkylän Kartanossa.
Kisan tuottajana ja missiemona toimii Henna Peltonen.
Alla upeat hääpukukuvat! Kuka heistä olisi kaunein kesämorsian?
1. Tiia Aalto, 19, Espoo
2. Ilona Olkkonen, 21, Jyväskylä
3. Suvi Kalliomäki, 25, Valkeakoski
5. Essi Tähkä, 23, Turku
6. Salla Lehtonen, 20, Turku
7. Vilma Halme, 21, Kouvola
8. Emilia Lepomäki, 21, Pori
9. Jutta Hongisto, 19, Kaarina
10. Jenni Tikka, 24, Kuopio
Kuvat: Mainosstudio Sanna Hellekoski
Meikki ja hiukset: Iitu Kettunen ja Minna Vänttinen
Hääpuvut: Niinatar
Kukkakimput ja kukkakoristeet: Floramore
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan