Marika Fingerroos: Rakkaudentunnustukset somessa kielivät ongelmista kotona!

Marika Fingerroos pohtii vloginsa kahdeksannessa osassa rakkautta ja onko se oma vai muiden(kin) asia.

Marika sanoo, ettei oikein ymmärrä julkisia rakkaudentunnustuksia ja puolison kuvien ylistystä somessa. Hän kertoo nähneensä useita pariskuntia, jotka antavat parisuhteestaan somessa ulospäin täysin erilaisen kuvan, kuin mitä se on todellisuudessa. Hän sanoo jopa huomanneensa, että mitä enemmän somessa ”sokeroidaan” suhdetta, sitä huonommalla tolalla se monesti oikeasti on.

Marika ei nimeä esimerkkejä, mutta keneltäpä ei olisi ainakaan jäänyt huomaamatta esimerkiksi Sara Siepin ja Roope Salmisen eroon päättynyt on-off-suhde sekä siihen liittyneet someviestittelyt.

Salmisella oli parisuhteen aikana monesti tapana käydä reagoimassa ja/tai kommentoimassa Siepin somessa postaamiin kuviin. Sama jatkui vielä eronkin jälkeen, jolloin Sara joutui kieltämään Roopea kommentoimasta enää kuviaan.

Alla Marika Fingerroosin suorasanaiset kommentit julkisista rakkaudentunnustuksista ja muista huomionosoituksista kumppanille somessa sekä selvitys, miten hän itse toimii asian suhteen.

Katso myös muut Marikan vlogin jaksot:

Välinpitämättömät vanhemmat ja lellityt lapset

Ihan järkyttävä tuo mun varvas

Mikä rinnoissa ihastuttaa ja vihastuttaa?

Suora seksivinkki: Ota hänet brutaalisti

Seksi parisuhteessa

Eduskunnasta puuttuu munaa

Kun naiset antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa

Kuva: Instagram / Marika Fingerroos

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!