Kuva: Henna Kalinainen (Jussi Nukari)
Henna Kalinaiselta varastettiin puhelin Tallinnassa!
Henna Kalinaisen viime perjantainen työmatka Tallinnaan meni kaikkea muuta kuin hyvin. Vaikeudet alkoivat jo Suomen puolella, kun Henna huomasi satamassa unohtaneensa kaikki rahansa kotiin. Tilanteen pelasti Hennan laivalle vienyt isä, jolta löytyi 50 euroa käteistä. Koska paluulippukin oli jo maksettu, Henna käytti huoletta rahat tuliaisiin ja syömiseen.
Tallinnassa työasiat hoidettuaan Henna lähti paluumatkalle. Saavuttuaan pimeään laivaterminaaliin noin yhdentoista aikaan illalla hän jotui huomaamaan että oli muistanut lähtöajan väärin, laiva olikin lähtenyt jo kello 22.30. Koska seuraava yhteys Helsinkiin olisi vasta seuraavana aamuna kuudelta, eikä Hennalla ollut enää rahaa paluulippuun, ryhtyi hän soitteleemaan ystävilleen yrittäen löytää jonkun joka olisi sattumalta Tallinnassa.
– Mun kaverin kaverin kaverit sattuivat olemaan Tallinnassa, ja sain tietää että ne on yhdellä klubilla joten lähdin sinne kysymään jos saisin lainattua rahaa lippuun. Löysinkin sen porukan, ja ne lainas mulle rahat lippuun, sekä tarjos muutaman drinkin, Henna kertoo.
– Jossain vaiheessa päätin lähteä takaisin terminaalille, ja nukkua siellä siihen saakka kunnes laiva lähtee. Aamulla kun heräsin, huomasin että ainoa mun arvo-omaisuus, eli puhelin, oli viety. Joku oli ryöstäny mut nukkuessani!, Henna jatkaa.
Onneksi lippurahat olivat kuitenkin jäljellä ja Henna pääsi laivaan. Laivalla avuliaat ihmiset tarjosivat epäonniselle Hennalle avokätisesti juomia, joten myöhästynyt juhannuksenvietto pääsi hyvään alkuun.
– Sen verran otti päästä, että tuli kyllä vedettyä ihan kunnon juhannuskännit,Henna kuittaa lopuksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!
- Traagista tietoa prinsessa Catherinen syövästä – William ”epäuskoisuuden tilassa”