Temptation Island Suomi

Temptation Island Suomi on suomalainen versio tositelevisio-ohjelmasta, jossa parit pääsevät testaamaan parisuhdettaan. Pareja osallistuu ohjelmaan neljä kappaletta. Parit viedään saarelle, jossa heidät erotetaan toisistaan. Saarelle saapuu myös sinkkuja. Sinkkunaiset saavat tehtäväkseen vietellä saaren varattuja miehiä. Sinkkumiehet taas viettävät aikaa läheisissä tunnelmissa saaren varattujen naisten kanssa.

Saarella vietetään aikaa kolme viikkoa, jonka aikana sinkkuja voi saapua saarelle lisää, ja osa sinkuista lähetetään takaisin kotiin. Myös parit saattavat poistua saarelta kesken kauden, jolloin heidän tilalleen tulee uusia pareja. Ohjelmasta ollaan kuvaamassa jo yhdeksättä kautta. Lue tästä alta millaisia vauhdikkaiden kausien jaksot ovat olleet ja mitä ohjelmassa esiintyneille kuuluu nyt. Samalla pääset muistelemaan millaisia Temptation Island Suomi -kohut ovat olleet.

uutiset

Temptation Island Suomi -ohjelman perustiedot

Temptation Island Suomi – perustiedot
  • Tuotantokaudet: 1–9 (2014–2021)
  • Ohjelman juontaja: Sami Kuronen
  • Osallistujat: Neljä pariskuntaa sekä sinkut
  • Verkko: Liv (1. kausi), Nelonen ja Ruutu (kaudet 2–9)
  • Jakson kesto: noin 45 minuuttia
  • Alkuperämaa: Yhdysvallat (Temptation Island USA)

Temptation Island Suomi kaudet 1–7

Kaikki seitsemän ensimmäistä kautta on kuvattu Thaimaan lämmössä. Juontajana on toiminut alusta lähtien Sami Kuronen. Pareja on valittu jokaisella kerralla mukaan neljä kappaletta, joiden suhdetta on tullut sekoittamaan liuta kauniita ja upeita sinkkunaisia sekä komeita ja näyttäviä sinkkumiehiä. Temptation Island Suomi sinkut yrittävät vietellä varattuja kauniissa maisemissa ja ylellisissä tiloissa, joissa he kaikki asuvat yhdessä, joten läheisiin tunnelmiin on helppo ajautua. Parit lähtevät lopulta kotiin joko yhdessä, erikseen tai uuden parin kanssa.

Ensimmäinen kausi kuvattiin loppuvuodesta 2014 ja se esitettiin LIV-kanavalla alkuvuodesta 2015. Tämän kauden myötä yksi pari nousi nopeasti julkisuuteen ja he heistä uutisoidaan edelleen paljon. Sillä hetkellä 39-vuotias Aki Manninen ja 35-vuotias Rita Nieminen asuivat Porissa. Heidät on nähty tämän jälkeen lukuisissa muissa TV-ohjelmissa. Muita ensimmäisen kauden pareja olivat Simo Pölönen ja Jasmina Judin Joensuusta, Sami Tuomainen ja Krista Tampio Kajaanista sekä Jere Hänninen ja Nina Vanhatalo Helsingistä.

Seitsemättä kautta on kuvailtu yllättäväksi ja erilaiseksi. Kyseessä oli Temptation Island Suomi 2019 -vuoden kuvaukset. Kauden teemaksi muodostui ”näytä tissit” -kehotus eikä vilautteluiltakaan sen myötä vältytty. Kauden mielenkiintoisin pari oli Mira ja Valto, vaikka kauden alussa sellaiseksi olisi voitu veikata paria, jota kutsuttiin lempinimellä Mattu ja Jape.

Lähteet: Iltalehti, Iltalehti

Temptation Island Suomi kausi 8

Kaudella mukana olleet parit
  • Aarne, 20, ja Amalia, 20, Jyväskylä
  • Jussi, 24, ja Jonna, 24, Helsinki
  • Juuso, 23, ja Jenna, 23, Joensuu
  • Lance, 22, ja Viivi, 22, Espoo

Kausi 8 oli ainutlaatuinen kausi, koska se kuvattiin koronatilanteen takia ensimmäisen kerran muualla kuin Thaimaassa eli Suomessa Kainuun kauniissa heinäkuisissa maisemissa. Tarkkana paikkana oli Sotkamossa oleva Vuokatin kylä. Osa kuvauksista päästiin toteuttamaan hiekkarannalla, kuten edellisissä kausissakin oli tehty. Hiukan hiekkarannan lisäksi kuvauksia nähtiin kuvattavan esimerkiksi Laantin Aateli-hotellin edustalla.

Jussin pari Jonna oli jo monille TIS-katsojille tuttu kaudelta viisi, jolloin Jonna osallistui ohjelmaan sinkkuna. Hän sai melko nopeasti pokattua varatun miehen Jannen. Janne vaihtoi saarelle mukanaan tuoman Tiian nopeasti Jonnaan. Pari seurusteli ohjelman jälkeen jonkin aikaa. Jonna palasi ohjelmaan, ei Jannen, vaan Jussin parina, jonka kanssa Jonna oli aloittanut seurustelun jo toiseen kertaan.

Lähteet: Iltalehti, Iltalehti, Iltalehti

Temptation Island Suomi kausi 9

Kaudella mukana olevat parit
  • Sonya, 20, ja Mitte, 21, Vantaa
  • Miranda ”Mirkku”, 20, ja Mika, 23, Nokia
  • Anna, 21, ja Ville-Pekka ”VP”, 21, Joensuu
  • Julia, 23, ja Henrikki ”Henkka”, 24, Kerava

Kausi 9 starttasi helmikuussa 2021. Kuvauspaikka oli jälleen vaihtunut. Vuokatista siirryttiin Kittilässä sijaitsevan Levin lumisiin maisemiin. Kyseessä on kylmä vuodenaika, joten bikineissä ja uimapuvuissa ei tällä kaudella taideta hyppiä, ainakaan hiekkarannoilla.

Ohjelman juontaja Sami Kuronen kertoi ennen kuvausten alkamista Instagram-tilinsä kautta mitä kaikkea Temptation Island Suomi yhdeksännen kauden osallistujille on tiedossa: porokyytejä tuntureilla, minttukaakaot after skissä ja porekylpyjä revontulten alla sekä paljon muuta erikoista tekemistä.

TIS-sinkkumies Niko paljasti hurjia tilanteita

Temptation Island Suomi kauden 9 sinkkumies, Niko Majuri, kertoi saaneensa paniikkikohtauksia kauden kuvausten aikana. Hänen täytyi syöksyä TIS-mökistä ulos tunturimaisemiin, jotta hän selvisi kohtauksista. Paniikkikohtaukset ovat hänelle yleisiä, joista hän varoitteli muita ohjelmaan osallistuneita jo etukäteen. Hän pelkäsi menettävänsä itsehillintänsä ja pääsi keskustelemaan ongelmistaan myös ohjelman juontajan Sami Kurosen kanssa.

Annan ja Ville-Pekan seksijärjestelyt herättävät keskustelua

TIS-Anna on puhunut ohjelmassa todella paljon seksiin liittyvistä aiheista ja kertonut ohjelmassa mm. hänen ja Ville-Pekan sopimuksesta harrastaa seksiä muiden kanssa. Ville-Pekka on Annan sanojen mukaan ollut kuskina, kun Anna on käynyt jossakin harrastamassa seksiä. Ville-Pekallakin olisi siihen lupa, mutta mies ei ole sitä käyttänyt hyödykseen.

Temptation Island Suomi kauden 9 ensimmäinen ero

Julia on ilmoittanut, että ei voi enää jatkaa suhdettaan Henkan kanssa. Hän oli nähnyt videon, jossa Henkka harrasti seksiä talon sinkku-Joannan kanssa. ”Henkka nussi Joannaa. Minä olen sinkku.”, kertoi Julia, kun hän palasi takaisin iltanuotiolta huvilalle. Tämä kohtaus nähtiin Temptation Island Suomi Extra -lähetyksen alussa.

Julia oli aiemmin kertonut, että sanoi Henrikki mitä tahansa, ei se muuta naisen rakkautta miestä kohtaan. Iltanuotiolla naista odottikin kunnon pommi videon muodossa. Tämä video on aiheuttanut somessa suurta hämmennystä, koska pari ei ollut ilmeisesti käyttänyt ehkäisyä seksin aikana.

Näet Temptation Island Suomi 9. kauden ensimmäisen jakson alkaen 17.2.2021 kello 21 Nelosella ja Ruudussa. Keskiviikon ja torstain jaksojen lisäksi nähdään Temptation Island extra torstaisin, joka esitetään ensimmäisen kerran 18.2. klo 22.

Lähteet: Iltasanomat, Iltalehti, Seiska, Seiska, Iltalehti

Temptation Island Suomi -parit: Mitä heille kuuluu nyt?

Temptation Island Suomea on päästy seuraamaan jo usean tuotantokauden verran. Näiltä tuotantokausilta on jäänyt mieleen monta hahmoa sekä paljon muisteltavaa. Osa on esiintynyt jälkeenpäin monissa TV-ohjelmissa ja heistä on uutisoitu paljon. Osasta mieleen jääneistä hahmoista taas ei ole kuultu jälkikäteen mitään. Monilla on kuitenkin ollut mielessä mitä heille kuuluu nyt. Tässä on nyt tietoa siitä mitä julkisuudessa paljon esiintyneille ja vähemmän esiintyneille, mutta mielenkiintoisille hahmoille, tällä hetkellä kuuluu.

Temptation Island Suomi -kohut: muutto ulkomaille, uusia rakkaita ja eroja

Pauliina on tuttu sekä kolmannelta että viidenneltä kaudelta, joissa kummassakin hänen parinaan oli mukana Joonas. Kumpikin heistä ihastui saarelle viettelemään tulleeseen sinkkuun. Myös seksi tuli parin väliin, jota Joonas selitteli erikoisella tavalla: ”Jollain oli päästävä siitä paskasta eroon, niin sitten mä sitä vähän panin…”. Tilanne vaikutti pahalta eikä tämä keskustelu ehkä ollut syynä siihen, että pari lähti lopulta kotiin yhdessä. He erosivat kuitenkin myöhemmin. Viimeisimpien tietojen mukaan Pauliina on irtisanoutunut työstään ja muuttanut Portugaliin.

TIS-Iiro on ylittänyt uutiskynnyksen useilla eroillaan ja uusilla suhteillaan. Iiroja on ollut useilla kausilla. Tämä yksi Iiro, sukunimeltään Bärlund, on seurustellut mm. Miss Helsinki -finalisti Rebecca Reinikkalan kanssa, josta on uutisoitu paljon. Temptation Island Suomi -ohjelmaan hän saapui Meiju Koskelan kanssa. Viimeisimpien tietojen mukaan Iiro on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Hän on esitellyt somessa uutta Niina-rakastaan, ja pari näyttäisi hänen Instagram-tilinsä perusteella viettäneen yhdessä joulua 2020.

Muistatko vielä toisen kauden TIS-parin: Mika ja Satu? Mika sai saarella lempinimen Sika-Mika, joka varmasti liittyi häneen kovaan intoonsa kouria saaren kauniita sinkkunaisia. Mika ja Satu lähtivät silti saarelta kotiin yhdessä, mutta nykyään he eivät ole enää yhdessä.

Ei pelkkiä erouutisia – TIS-vauvoja on syntynyt useampi ja hääkellotkin ovat soineet

Vauva-uutisiakin on jo kantautunut korviimme. Viidenneltä kaudelta tutuksi tullut Jenina ”Jöbis” Vornanen synnytti alkusyksystä 2020 esikoislapsensa. Myös ensimmäisen tuotantokauden pari, Aki ja Rita, ovat saaneet perheenlisäystä. Rita synnytti heidän esikoistyttärensä 14. kesäkuuta 2019. Muutama vuosi tätä ennen Aki ja Rita menivät myös naimisiin. Vuoden 2019 alussa kolmannella kaudella suhdettaan testaamaan päässeet, Emmi ja Jesse, ovat myös saaneet esikoistyttären.

Vilma ja Juuso kävivät testaamassa suhdettaan Temptation Island Suomi -ohjelman kausilla kolme ja viisi. Suhde taisi näistä vain vahvistua, koska Vilma ja Juuso ovat edelleen yhdessä. He ovat myös ilmoittaneet menevänsä naimisiin vuoden 2021 aikana. Myös heiltä on saatu vauva-uutisia. Vilma synnytti heidän esikoistyttärensä keväällä 2020. Lapsen nimeksi tuli Nella. Keväällä 2021 Vilma ja Juuso ilmoittivat eronneensa.

Lähteet: Iltalehti, Iltalehti, Iltalehti, Seiska, Seiska

Temptation Island Suomen ulkomaiset versiot

Temptation Island on ulkomaalainen ohjelmaformaatti, josta ovat monet maat tehneet oman versionsa. Nelonen ja Ruutu ovat näyttäneet Temptation Island USA -version jaksoja. Tämä Viettelysten saari on saanut pareja ja sinkkuja parista kymmenestä eri maasta.

Lähde: Wikipedia