Tauski pahoinpiteli Hennan – lapsen henki vaarassa!
Tauski ja Henna Peltonen ovat viime aikoina lämmitelleet suhdettaan ja Hennan mukaan asiat edistyivätkin lupaavasti. Pariskunta vieraili mm. Tuomas Enbusken talk showssa, jossa Tauski puhui Hennasta ja heidän suhteestaan lämpimästi.
Lauantai-iltana tilanne muuttui dramaattisesti. Henna oli illalla seuraamassa miehensä keikkaa, jonka jälkeen pari lähti yhdessä kotiin. Kotona alkoholia nauttinut Tauski muuttui yhtäkkiä agressiviseksi ja hyökkäsi Hennan kimppuun ilman näkyvää syytä.
– Hän kuristi minua, repi hiuksista, korvasta ja läpsi minua, kuvailee Henna tapahtumia.
Tilanteen teki erityisen vakavaksi se, että Henna on seitsemännellä kuulla raskaana.
– Pyysin Tauskia lopettamaan, ettei lapselle sattuisi mitään, mutta hän vain huusi ettei välitä koko lapsesta!, Henna kertoo.
Lopulta Henna pakeni paikalta autolla, koska pelkäsi syntymättömän lapsensa terveyden puolesta.
Tauskin väkivaltaisuus ei tullut kuitenkaan yllätyksenä, sillä mies on käyttäytynyt humalassa agressiivisesti ennenkin. Hennan lähipiiri olikin jo viime viikolla huolissaan suhteen lämpenemisestä.
– Minua on koko viikon varoiteltu ottamasta häntä takaisin, mutta näköjään sitä tekee kaikkensa, että voisi tarjota lapselleen ehjän perheen ja halu uskoa toiseen on suuri, Henna selittää.
Olen aina puolustellut hänen tekojaan sekä muille, että itselleni, mutta nyt tuli piste! Tässä oli jo lapsemme vaarassa. Sitä en pysty hyväksymään koskaan!, hän lisää.
– Halusin itse kertoa rehellisesti miten asiat ovat, ettei kenenkään tarvitse spekuloida eroamme enempää. Mielestäni aikuisen ihmisen pitää kantaa vastuu teoistaan ja ymmärtää mikä on väärin! Ja hakea apua ongelmiinsa jos ne on tota luokkaa, Henna sanoo lopuksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!