The Godfather the game
Julkaisija: EA
Genre: Toiminta
Ikäraja: K-18
Testattu: PS2
Saatavilla: Xbox, PS2, PC, PSP
Mafiafanien odotus palkittiin EA:n tuodessa markkinoille vahvasti Kummisetä trilogiaan nojaavan pelin. Pelissä 50-luvun miljöö on todella graafisesti onnistunut. Äänimailmassa kuullaan itseoikeutettuna kummisedän äänenä jo pois menneen Marlon Brandon legendaksi nousseita tulkintoja. Juoni noudattaa Kummisetä elokuvien tapahtumia. Sankarimme elämää seurataan aloittelevasta rivimiehestä aina nousuun kummisedäksi saakka. Se kuinka nopeasti nousu tapahtuu, on kiinni pelaajasta. Tehtäviä on monenlaisia. Esim. pelaajan täytyy salakuljettaa hevosen pää huomaamatta tiukasti vartioituun kartanoon. Tehtävät vaihtelevat ja tekemistä löytyy vaikka ei haluaisikaan koko ajan suorittaa ns. virallisia tehtäviä. Kiristysrahaa on kerättävänä, rekkoja kaapattavana ja niiden sisältöä myytävänä, sekä tietysti pankkiryöstöjen suunnittelua ja toteutusta. Mafiaan ja sen toimintaan kuuluvat luonnollisesti uhkailu ja väkivalta, K-18 ikäraja onkin perusteltua. Veri lentää ja raajat irtoilevat kun sankarimme toteuttaa toimeksiantojaan. Lämmin suositus kaikille seikkailu,- ja toimintapelien ystäville. El capo’s. (OL)
Pisteet: 5
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”

- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”