Perhe välitti viinaa ja tupakkaa alaikäisille vuosien ajan
Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tutkinut alaikäisille suunnattua väkevän alkoholin ja tupakkatuotteiden välitys- ja myyntitoimintaa pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Vantaan ja Espoon n. 14-17-vuotiailla nuorilla on ollut tiedossaan matkapuhelinnumero, jonka kautta on voinut sopia tapaamisen Vantaalle ja ostaa väkevää alkoholia ja myös savukkeita.
Poliisi sai tiedon välitystoiminnasta perheenisältä, joka kertoi 14 vuotiaan tyttärensä ostaneen 40 % virolaista alkoholia puhelinnumeron kautta. Tytön isä selvitti numerotiedustelun kautta numeron omistajan ja otti yhteyttä poliisiin. Tutkinnassa selvisi, että vuonna 1954 syntynyt pääepäilty ja kaksi hänen lähiomaistaan ovat myyneet alkoholia ja tupakkatuotteita nuorille jo muutaman vuoden ajan. Toiminnan laajuudesta kertoo se, että todistajia jutussa on yli sata, joista huomattava osa alaikäisiä. Pääepäilty on vangittu tammikuussa epäiltynä todennäköisin syin törkeään alkoholirikokseen.
Poliisi on yhteistyössä Tullin kanssa selvittänyt epäiltyjen Viron matkoja ja ostoksia. Epäillyt ovat hakeneet alkoholia Virosta kahden viime vuoden aikana lähes viisikymmentä kertaa. Poliisi on myös tutkinut pääepäillyn rahaliikennettä ja todennut, että suuret ostot laivalla ovat epäsuhdassa epäillyn tuloihin nähden. Kotietsinnässä poliisi löysi alkoholinvälitystä tukevaa todistusaineistoa.
Jutun tekijät ovat kiistäneet epäilyt muun muassa törkeästä alkoholirikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Asian esitutkinta valmistuu toukokuun alussa.
Poliisilla on tutkinnassa myös muita vastaavanlaisia alkoholijuomien välitystapauksia.
Suomen laki kieltää alkoholijuomien myynnin, anniskelun ja välittämisen alaikäisille. Poliisi neuvoo vanhempia olemaan valppaita alaikäisten alkoholinkäytön suhteen, erityisesti vapun ja koulun päättäjäisten lähestyessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille