Hagmanin hattutemppu siivitti Toronton voittoon

Toronto Maple Leafs otti kauden avausvoittonsa kukistettuaan maanantain NHL-kierroksella Anaheim Ducksin vieraissa 6-3. Maple Leafsin tehomiehiin lukeutui ottelun ykköstähdeksi valittu Niklas Hagman (3+0), joka teki NHL-uransa toisen hattutempun. Anaheim on nyt hävinnyt neljä ottelua peräkkäin, kaikki kotona.
Anaheim sortui kamppailussa käsittämättömään jäähyilyyn. Toronto rankaisikin kolme kertaa kahden miehen ylivoimalla, kerran viidellä neljää vastaan ja kerran neljällä kolmea vastaan. Ducksille vihellettiin peräti 15 kakkosta ja Maple Leafsille ´vain´ kahdeksan.
Hagman teki ensimmäisen maalinsa ´normaalilla´ ylivoimalla ja kaksi viimeistä Toronton pelatessa viidellä kolmea vastaan. Toisen polven NHL-kiekkoilija istutettiin reilu viikko sitten katsomon puolelle yhden ottelun ajaksi, mutta sen jälkeen hän on saalistanut kolmessa kamppailussa tehot 4+1=5.
Kauden kahdeksalla peräkkäisellä tappiolla aloittaneen Toronton muita pisteahmatteja olivat puolustaja Tomas Kaberle (1+4) sekä hyökkääjät Lee Stempniak (1+3) ja Matt Stajan (0+3). Maple Leafsin sankareihin kuului myös tositoimeen palannut maalivahti Jonas Gustavsson. Nivusvaivastaan toipunut Gustavsson torjui 25 laukausta.
Anaheimin ja ottelun ensimmäisestä maalista vastasi Petteri Nokelainen. Osuma oli Nokelaiselle kauden ensimmäinen. Ducksin muut maalit merkittiin Corey Perryn (1+1) ja Bobby Ryanin (1+1) nimiin.
NHL maanantaina (26.10.2009)
NY RANGERS – PHOENIX 5-2 (2-0,2-2,1-0)
1-0 Artem Anisimov (Brian Boyle, Donald Brashear) 2:31
2-0 Marian Gaborik (Brandon Dubinsky, Ales Kotalik) yv 13:09
3-0 Vaclav Prospal (Marian Gaborik, Enver Lisin) 26:05
4-0 Marian Gaborik (Vaclav Prospal, Michael Del Zotto) yv 27:46
4-1 Ed Jovanovski (Shane Doan, Daniel Winnik) 35:47
4-2 Vernon Fiddler (Daniel Winnik, Ed Jovanovski) av 39:19
5-2 Enver Lisin (Vaclav Prospal, Michael Del Zotto) 51:47
Maalivahdit
NYR: Henrik Lundqvist 32 laukausta/30 torjuntaa
PHO: Ilya Bryzgalov 11/7
PHO: Jason LaBarbera 13/12 (sisään ajassa 27:46)
Lauri Korpikoski, Phoenix 0+0, -2, 0, 1, 9:19
Sami Lepistö, Phoenix 0+0, +2, 2, 1, 15:50
MONTREAL – NY ISLANDERS 3-2 ja (1-0,0-1,1-1,1-0)
1-0 Jaroslav Spacek (Glen Metropolit, Travis Moen) 13:34
1-1 Jeff Tambellini (Kyle Okposo, Josh Bailey) yv 38:18
2-1 Travis Moen (Michael Cammalleri, Glen Metropolit) 47:44
2-2 Jeff Tambellini (Matt Moulson) yv 55:44
3-2 Roman Hamrlik (Tomas Plekanec) 61:32
Maalivahdit
MTL: Jaroslav Halak 31 laukausta/29 torjuntaa
NYI: Martin Biron 31/28
Sean Bergenheim, NY Islanders 0+0, 0, 0, 1, 10:31
CHICAGO – MINNESOTA 3-1 (2-0,0-0,1-1)
1-0 Dave Bolland (Andrew Ladd, Jordan Hendry) 9:23
2-0 Troy Brouwer (Tomas Kopecky, Duncan Keith) yv 17:13
2-1 Andrew Brunette (Antti Miettinen, Mikko Koivu) 43:29
3-1 Patrick Kane 46:54
Maalivahdit
CHI: Cristobal Huet 21 laukausta/20 torjuntaa
MIN: Niklas Bäckström 35/32
Antti Niemi, Chicago varamaalivahtina
Mikko Koivu, Minnesota 0+1, +1, 0, 4, 20:46
Antti Miettinen, Minnesota 0+1, +1, 0, 1, 17:01
ANAHEIM – TORONTO 3-6 (1-2,1-1,1-3)
1-0 Petteri Nokelainen (Scott Niedermayer, Bobby Ryan) 10:28
1-1 Mikhail Grabovski (Matt Stajan, Tomas Kaberle) yv 14:34
1-2 Niklas Hagman (Tomas Kaberle, Lee Stempniak) yv 15:50
1-3 Niklas Hagman (Lee Stempniak, Tomas Kaberle) yv 28:40
2-3 Bobby Ryan (Corey Perry, Scott Niedermayer) yv 35:16
2-4 Lee Stempniak (Matt Stajan, Jason Blake) 43:58
2-5 Tomas Kaberle (Lee Stempniak, John Mitchell) yv 46:11
2-6 Niklas Hagman (Matt Stajan, Tomas Kaberle) yv 50:10
3-6 Corey Perry (Brendan Mikkelson, Ryan Getzlaf) 53:27
Maalivahdit
ANA: Jonas Hiller 39 laukausta/33 torjuntaa
TOR: Jonas Gustavsson 28/25
Saku Koivu, Anaheim 0+0, -1, 2, 0, 16:53
Petteri Nokelainen, Anaheim 1+0, +1, 2, 1, 16:11
Teemu Selänne, Anaheim 0+0, -1, 0, 2, 14:22
Niklas Hagman, Toronto 3+0, 0, 2, 7, 19:18
Vesa Toskala, Toronto sairaslistalla
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Sarjatilanne 26.10.2009:
Itäinen konferenssi
Pittsburgh Penguins 11 9 2 0 37- 25 18 81.8
Washington Capitals 10 6 2 2 37- 30 14 70.0
Buffalo Sabres 8 6 1 1 26- 16 13 81.3
New York Rangers 12 8 3 1 46- 33 17 70.8
New Jersey Devils 9 6 3 0 26- 22 12 66.7
Ottawa Senators 9 5 2 2 30- 26 12 66.7
Montreal Canadiens 11 6 5 0 30- 32 12 54.5
Philadelphia Flyers 9 5 3 1 31- 27 11 61.1
---------------------------------------------------------
Boston Bruins 10 5 4 1 30- 32 11 55.0
Atlanta Thrashers 8 4 3 1 28- 24 9 56.3
Tampa Bay Lightning 9 3 3 3 24- 32 9 50.0
Carolina Hurricanes 10 2 5 3 24- 34 7 35.0
New York Islanders 10 1 4 5 22- 37 7 35.0
Florida Panthers 9 2 6 1 19- 35 5 27.8
Toronto Maple Leafs 9 1 7 1 21- 38 3 16.7
Läntinen konferenssi
Colorado Avalanche 11 8 1 2 38- 26 18 81.8
Los Angeles Kings 12 8 4 0 44- 38 16 66.7
Chicago Blackhawks 11 7 3 1 36- 27 15 68.2
Calgary Flames 10 7 2 1 41- 33 15 75.0
San Jose Sharks 12 7 4 1 42- 35 15 62.5
Dallas Stars 11 5 2 4 37- 32 14 63.6
Edmonton Oilers 11 6 4 1 38- 33 13 59.1
Phoenix Coyotes 10 6 4 0 26- 22 12 60.0
---------------------------------------------------------
Columbus Blue Jackets 10 6 4 0 33- 34 12 60.0
Vancouver Canucks 11 6 5 0 31- 28 12 54.5
St.Louis Blues 9 4 4 1 24- 25 9 50.0
Detroit Red Wings 9 3 4 2 25- 31 8 44.4
Anaheim Ducks 10 3 6 1 25- 37 7 35.0
Nashville Predators 10 3 6 1 18- 33 7 35.0
Minnesota Wild 11 3 8 0 23- 35 6 27.3
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”