Suomalaisen reggaen laulajatähdet ja viihdyttävimmät levytiskijukat lähtevät kiertueelle ympäri Suomen. Keväällä neljään kaupunkiin ehtivä, I Love Reggae- nimellä kulkeva kiertue tarjoaa joka ilta mainion paketin jamaikalaisten musiikillista lahjaa maailmalle niin live-, kuin levymusiikinkin saralla.

 

Suomalaisen reggaen laulajatähdet ja viihdyttävimmät levytiskijukat lähtevät kiertueelle ympäri Suomen. Keväällä neljään kaupunkiin ehtivä, I Love Reggae – nimellä kulkeva kiertue tarjoaa joka ilta mainion paketin jamaikalaisten musiikillista lahjaa maailmalle niin live-, kuin levymusiikinkin saralla.

Kiertueen isäntä, DJ Leimasin on eräs maamme tunnetuimmista reggaeselektoreista. Hän on lahtelais-helsinkiläisen Pouta Soundin perustajajäsen ja toimii myös reggaeartisti Raappanan keikka-DJ’nä. Leimasin-Laurin tavaramerkiksi muodostunut energinen ja iloinen soittotyyli ja tunnelmaan sopivat juonnot ovat taanneet sen, että viimeisten parin vuoden aikana hän on ollut maamme buukatuimpien DJ’den joukossa – tämän lisäksi Pouta Sound on ehtinyt myös tehdä kiertueen Gambiassa. Hänet tunnetaan kotiseudullaan Lahdessa myös ahkerana bilejärjestäjänä, joka on kymmenien klubien lisäksi toteuttanut useita isompia konsertteja yhteistyössä mm. Summer Up-festivaalin ja Kisapuistorockin kanssa. Hän myös pitää Bassoradiolla omaa Poutaradio-show’ta.

Myös muut kiertueella esiintyvät selektorit kuuluvat takuukaartiin. Illoissa kuullaan mm. Black Bear Soundin Resupekan, Komposti Soundin VG+:n ja tuottaja-DJ Polarsoulin valikoimia. Jo kahdeksan kokopitkää eri kokoonpanoillaan julkaissut Jukka Poika on suomalaisen reggaen kiistaton nuori veteraani ja “originator”. Soul Captain Bandin 2001 julkaistun “Jokaiselle Tulta” – levyn myötä suuren yleisön tietoisuuteen singahtanut artisti tunnetaan oivaltavista lyriikoistaan ja persoonallisesta äänestään. Vuosien varrella radiohittejä on ehtinyt Jukan katalogiin kertyä jo runsaasti, mm. “Taistelun arvoinen”, “Mitä suurempi puu”, “Tiettyä tunnelmaa”, “Pläski”, “Mielihyvää” ja “Ikiroutaa” ja keikkasetteihin lyriikkaa riittäisi useammaksikin illaksi. Jukka Pojan kesällä 2010 julkaistu “Kylmästä lämpimään” – albumi on myynyt kultaa! Albumia on tammikuun alkuun mennessä liikkunut jo yli 12 000 kappaletta.

Albumi, tuottaja Bommitommi sekä artisti itse ovat myös Emma-ehdokkaina yhteensä neljässä eri kategoriassa. “Tuntuu hyvältä olla onnen kultapoika. Aion ohjata, suorastaan suunnata tämän hyvän fiiliksen minua tukeneeseen yleisöön, joka on kaikesta päätellen niin sanottu suuri yleisö”, Jukka Poika kommentoi ilouutista tuoreeltaan. Debyytti-albumillaan “Tontilla taas” Nopsajalka vakiinnutti asemansa reggae-artistina ja suomireggaen kuninkaana Jukka Pojan ja Raappanan rinnalla. Kakkosalbumillaan “5 sormee” Nopsajalka esitteli taasen laajemmalla skaalalla tyylejään lähes kaikissa rytmimusiikki- genreissä: soulia, reggaeta, skata, hip hopia, iskelmää, discoa ja jopa jonkinlaisia teknovaikutteita. Nopsajalka hoitaa kaikki albumin vokaaliosuudet stemmalauluista räppeihin itse, ilman vierailevia laulajia ja tuotantopuoli on pääasiallisesti Nopsajalan ja hänen aisaparinsa DJ Svengalin käsialaa. Jyväskylässä Nopsajalka esiintyy oman tallin artistin, räppäri Junon kanssa. 

12.3. Kharma, Jyväskylä – Nopsajalka,

Juno, Leimasin & Resupekka

6.4. Ilona, Seinäjoki – Jukka Poika,

Leimasin & Resupekka

8.4. Kharma, Jyväskylä –

Leimasin & Polarsoul

22.4. Senssi, Tampere – Jukka Poika,

Polarsoul & Resupekka

6.5. Kharma, Jyväskylä –

Leimasin & VG+

11.5. Ilona, Lappeenranta – Jukka

Poika, Leimasin & Polarsoul

 

LUE MYÖS: