Jonna "Nylon Beat" Geagea on raskaana!
Nylon Beat -duosta aikanaan julkisuuteen nousst, nyt sooloartistiksi siirtynyt Jonna Geagea (o.s. Kosonen) odottaa esikoistaan.
– Olen raskaana, vauva on tulossa ja olemme mieheni kanssa molemmat hyvin onnellisia, 34-vuotias Jonna on vahvistanut IS:lle.
– Vauva syntyy lokakuussa ja olen voinut todella hyvin. Minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia ei ole ollut. Painoa ja rintamusta on tullut lisää, mutta muuten odotus ei tunnu missään. Jos en olisi käynyt ultrassa, en edes uskoisi olevani raskaana, koska voin niin törkeän hyvin, Jonna kertoo.
Lapsen sukupuoli ei ole vielä tiedossa.
– Haluan kyllä tietää sen ennalta, mutta vielä emme ole ottaneet asiasta selvää.
Jonna on mukana UIT:n Ilon palasia -revyyssä, joka pyörii Helsingin Hakaniemessä Arena-näyttämöllä toukokuun loppuun. Sen jälkeen esitys siirtyy Alahärmään Powerparkiin kahdeksi viikoksi. Vaikka Jonna tanssii lavalla hyvin vauhdikkaissa kohtauksissa, ainakaan vielä vauva ei ole haitannut menoa.
– Uskon jaksavani kaikki esitykset ilman että mitään esityksen kohtia tarvitsee muuttaa minun takiani.
Tosin esiintymisasuja on jouduttu muokkaamaan raskauden edetessä.
– Olemmekin UITissa ihmetelleet jo pitkään, miten asiaa ei ole huomattu, vaikka minulla on jo aivan selvä vatsa – ja ennen kaikkea valtavat rinnat. Kohta varmaan olisi lähtenyt liikkeelle huhu siitä, että olen ottanut jättisilikonit, Jonna nauraa iloisesti.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”