Fonal Records, yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista levy-yhtiöistä, järjestää musiikkia ja visuaalisia taiteita yhdistelevän festivaalin Musik Mosaik 17.-19. marraskuuta Tampereella. Festivaalin tarkoitus on luoda siltaa taiteen ja populaarikulttuurin välille. Musik Mosaik tuo Suomeen ulkomaisia musiikkiartisteja, kuten belgialaisen Ignatzin, joka ihastutti rajoja rikkovalla, ilmaisuvoimaisella folkbluesillaan suomalaisyleisöä viimeksi Flow-festivaalilla elokuussa, ja Heatsickin eli englantilaisen Steve Warwickin. Improvisoidun kokeellisen musiikin saralla ansioitunut Warwick on innostunut luomaan toisteista tanssimusiikkia ruhjoutuneella Casio-samplerilla. Lisäksi festivaaleille saapuu Ruotsista Sand Circles ja Quilts. Ensin mainittu, maineikkaalle Not Not Fun -levy-yhtiöllekin äänittänyt Martin Herterich tekee melankolista elektronista poppia suttuisilla ja vaurioituneilla analogivintagelaitteillaan. Frida-Li Lovgrenin Quilts puolestaan kutoo synteettisesti sykkivää, unenomaista äänimaisemaa, joka on välillä muuttua painajaiseksi. Suomalaista musiikkia festivaaleilla edustaa kolme tuoretta nimeä: Shogun Kunitokista tuttu Jari “Jarse” Suominen kumartaa niin psykedeeliselle rokille kuin elektronisen musiikin pioneereille. Fricara Pacchun hypnoottinen äänitaide venyy helposti jopa klubimusiikiksi. J. Tolvi Semiband puolestaan tuo esiin monipuolisen improvisoijan Jaakko Tolvin laulunkirjoitustaidot. Elokuvateatteri Niagarassa esitetään belgialaisen kulttuurin moniottelijan Xavier Bardonin musiikkivideoista, tv-ohjelmista ja konserttitaltioinneista kuratoima esitys Congo Love. Näytös tutustuttaa paitsi 70-80-luvun kongolaiseen popmusiikkiin, myös omaperäiseen visuaaliseen estetiikkaan, joka on luotu käyttämällä kekseliäästi aikansa teknologiaa. Lisäksi festivaali esittelee tamperelaisen Jan Anderzénin ja ruotsalaisen Peter Larssonin kuvataidetta, sekä tarjoaa työpajan, jossa askarrellaan vinyylilevyyn animaatio. Työpajan ohjaajana on Jari Suominen. Musik Mosaikin tapahtumapaikkoina ovat Kulttuuritalo Telakka, Ravintola 931 sekä elokuvateatteri Niagara. Koko festivaalin kattavaa passia myydään ennakkoon marraskuun alusta. Ohjelmaa esitellään tarkemmin tapahtuman nettisivuilla www.fonal.com/musikmosaik lokakuun alussa.

LUE MYÖS: