Musiikki- ja viihdeyhtiö Universal Music julkaisee tänään, keskiviikkona 30.3., maamme seuratuimpiin julkisuuden henkilöihin kuuluvan Martina Aitolehden debyyttialbumin. Omaa nimeään Martina kantava pitkäsoitto sisältää 10 artistille räätälöityä ja tarttuvaa dancepop-kappaletta.
 
Talvella julkistetun levytyssopimuksen ennakoitiin aiheuttavan mediassa ja laajassa yleisössä kiinnostusta ja Universal Music näki englannin kielellä levyttävässä Martinassa jo tuolloin potentiaalia nousta yhdeksi kevään seuratuimmista artisteista. Singlen julkaisua seurannut mediakohu oli kuitenkin suurempaa, kuin mitä musiikkialan yhtiö olisi voinut ennustaa.

”Ollen valmiiksi yksi suomalaisen viihde-elämän seuratuimmista henkilöistä, olemme sekä me, että Martina itse, olleet niin sanottuun perinteiseen debyyttiartistiin nähden uudenlaisessa tilanteessa. Uuden artistin tutustuttamisen sijaan voimme laadukkaan sisällöntuotannon jälkeen keskittyä täysillä itse musiikin lanseeraamiseen ja olemmekin varmoja, että Martina paitsi täyttää suomalaisessa dancepop-skenessä olleen aukon, tulee myös viihdyttämään ja kiehtomaan montaa muuta kohderyhmää”, kertoo Universal Musicin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund ja jatkaa: ”Saadusta laajasta julkisuudesta huolimatta sisältö on tekemisissämme kuitenkin aina etusijalla ja sen yleisö tulee sekä Martinan materiaalista että pian alkavasta ahkerasta keikkailusta myös huomaamaan.”
 
Lyhyesti ja ytimekkäästi Martina-nimeä kantavan debyyttialbumin ensisinkku oli nimeltään 9 Digits. Toinen single, Diamond Cuts Diamond, julkaistaan yhdessä levyn kanssa ja se rytmittää myös SubTV:llä pyörivää Isku Kolumbiaan -televisiosarjan promootiota. Martinan musiikki on räätälöity artistille mittatilaustyönä ja sen tuotannosta vastaa muiden muassa Redraman tuotannosta tuttu Hermanni Kovalainen alias DJ Mobster.
 
”Tämä julkaisu on pitkäaikaisten unelmieni täyttymys ja aloitettuamme täysimittaiset konsertit, tunnen tekeväni nyt sitä, mitä olen aina halunnut. Laulun ja tanssin yhdistäminen ja yleisöltä saama välitön palaute synnyttävät ainutlaatuisen tunteen, joka toivottavasti näkyy myös lavalla”, hehkuttaa Martina Aitolehti vauhdikkaasti alkanutta uraansa laulajana. ”Yhteistyö maailman suurimman musiikkialan yhtiön Universalin ja kansainvälisesti johtavan keikkajärjestäjän LiveNationin kanssa on myös tuonut minulle paljon uutta tietoa koko musiikki- ja viihdealasta. Minä voin rauhallisin mielin panostaa työelämässäni kaiken nyt musiikkiin tietäen, että siihen liittyvät asiat hoituvat ammattimaisesti ja parhaiden mahdollisten taustajoukkojen turvin”.

Kuva: Universal Music / Nana Simelius

LUE MYÖS: