Renny Harlin palkittiin uudesta elokuvastaan Los Angelesissa
Bridging the Borders Award Renny Harlinille – Viiden päivän sota palkittiin sunnuntaina Los Angelesissa.
Renny Harlin palkittiin sunnuntaina Cinema Without Borders -organisaation Bridging the Borders -palkinnolla Georgian sotaa käsittelevästä elokuvastaan Viiden päivän sota. Cinema Without Borders -organisaation perustaja Bijan Tehrani kuvaa palkintoperusteita seuraavasti: ”Renny Harlin käsittelee sodan epähumaaniutta ja epäoikeudenmukaisuutta hienovaraisesti ja taidokkaasti. Viiden päivän sota sallii meidän todistaa palaa lähihistoriaa, josta monet meistä eivät ole edes kuulleet raportoitavan. Harlin tuo esiin kulttuurien välisen yhteistyön, joka toteutuu vaikeina aikoina.”
Harlinin Viiden päivän sota perustuu tositapahtumiin, elokuussa 2008 Georgian ja Venäjän välille puhjenneeseen sotaan. Elokuvassa amerikkalainen toimittaja ja hänen kameramiehensä joutuvat taistelualueelle Venäjän ensimmäisten ilmaiskujen aikana. Paetessaan kohti turvallisia alueita he joutuvat todistamaan – ja dokumentoivat – siviiliväestön kylmäverisiä murhia ja sodan aiheuttaman täydellisen tuhon, mutta kansainvälinen lehdistö sulkee materiaalilta silmänsä.
Cinema Without Borders palkitsee vuosittain Bridging the Borders -palkinnolla elokuvan, joka menestyksekkäästi lisää ymmärrystä ja rakentaa siltaa eri kulttuurien välille fyysisten, kulttuuristen, uskonnollisten ja taloudellisten rajojen ja erimielisyyksien pilkkomassa maailmassa. Palkinto myönnetään teokselle, joka elokuvan keinoin saattaa ihmisiä yhteen ja purkaa ihmisten ja kansakuntien välille muodostuneita näkyviä ja näkymättömiä barrikadeja.
Kyseisen palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet muun muassa Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille sekä Ari Folmanin Waltz With Bashir.
Viiden päivän sota ensi-illassa Suomen elokuvateattereissa 20.1.2012.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa