Paparazzit kyttäävät seksikästä Rihannaa linssit kovina ja nyt kameroiden syövereihin on tallentunut kuvia erotiikkaliikkeessä shoppailevasta supertähdestä. Neito oli kyllä tehnyt aikuisten viihdekaupassa muutakin kuin ikkunasostoksia, sillä mukaan tarttui peräti kaksi kassillista tavaraa.

Kukaan ei tiedä minkälaisia vempaimia, piiskoja tai kettinkejä rihanna hankki, mutta kiertueelle kaikki tykötarpeet kuitenkin lähtivät.
Ostospussien sisältö jää kenties vain myyjän ja Rihannan väliseksi salaisuudeksi, ellei nainen sitten houkuttele keikkabussiinsa seuraa jolle härväkkeitä esittelee. Tähden piilevien perverssioita uskottavampi selitys on kuitenkin esiintymisrekvisiitta hankinta. Rihannan uusin single S&M käsittelee sadomasokismia ja piiskaleikkejä.

LUE MYÖS: