Ruisrockin ohjelma ja aikataulut julkistettiin

Runsaan viikon kuluttua 40-vuotisjuhliaan viettävän Ruisrockin ohjelma on valmistunut. Viimeisenä kiinnityksenä festivaalin kattaukseen on lisätty yhden harvoista kesän keikoistaan soittava Negative. Samassa yhteydessä Ruisrockin lopullinen aikataulu on julkistettu festivaalin nettisivuilla. Muutoksena yhdysvaltalaisen punk-bändin NOFX:n esiintyminen siirtyy perjantai-iltana hieman aikaisemmin ilmoitettua myöhäisemmäksi.
JUHLAOLUT JA RUISROCK-NÄYTTELY
Festivaalin yhteistyökumppani Koff valmistaa Ruisrockin merkkipäivien kunniaksi vain tämän kesän Ruisrockissa myytävää juhlaolutta. Ruisrock-lagerin valmistuksessa on käytetty myös ruis-viljaa. Olutta voi käydä maistelemassa Niittylavan läheisyydessä sijaitsevassa Ruisbistrossa.
Turun Sibelius-museossa on juuri avautunut ”Ruisrock 1970–2010” -näyttely. Koko festivaalin pitkää taivalta käsittelevä näyttely kokoaa yhteen tapahtuman värikkään historian: neljän tapahtumarikkaan vuosikymmenen aikana festivaalilla on koettu musiikin iloa ja yhdessäolon riemua mutta myös vaikeita aikoja ja taloudellista ahdinkoa. Nähtävissä on esimerkiksi valokuvia, lehtileikkeitä ja monenkirjavaa esineistöä festivaalin historiasta. Näyttely jatkuu aina syyskuun loppuun saakka, ja tämän vuoden Ruisrock-lipuilla on näyttelyyn vapaa pääsy.
Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku
Avoinna: ti–su klo 11–16, ke myös klo 18–20
Sisäänpääsy: 3e/1e, alle 18v ilmaiseksi, www.sibeliusmuseum.abo.fi
YLI 70-VUOTIAAT ILMAISEKSI
Ruisrockin 40. juhlavuoden kunniaksi festivaali tarjoaa kaikille 70-vuotta täyttäneille ilmaisen festivaalikokemuksen perjantaina 9. heinäkuuta. Lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Kirjoita viestin otsikoksi ”70V”, muista mainita festivaaleille saapuvan henkilön nimi sekä syntymäaika. Ilmoitetut tiedot tarkastetaan henkilöllisyystodistuksesta lippujen noutamisen yhteydessä. Festivaalilipun ohella 70-vuotta täyttäneet pääsevät suoraan tapahtuma-alueelle Turun keskustasta lähtevällä vesibussikyydillä. Ilmoittautumiset ma 5.7.2010 mennessä.
www.ruisrock.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa