Tanssii tähtien kanssa: Jarppi laihtunut yli 10 kiloa!
Iltalehden mukaan Duudson- ja tanssikilpailutähti Jarppi Leppälä on laihtunut huimasti kovan tanssitreenin vuoksi. Katso kuva uudesta olemuksesta täältä. Mies itse myöntää, että painoa on tipunut yli 10 kiloa ja vaatekaappi on mennyt uusiksi.Yksi Duudsoneiden tempuista on ollut sellainen, jossa Jarpin mahaa käytetään tikkatauluna. Nyt tikkojen luulisi lennähtävän takaisin tiukkojen vatsalihasten ansiosta!
Myös muut kilpailijat ovat kertoneet laihtuneensa. Satu Ruotsalainen kertoo pudottaneensa kesäkuusta yli kahdeksan kiloa. jotkut tanssipuvut ovat jääneet jo pieniksi. Jani Toivola, Siiri Nordin ja Jukka Tammi kertovat myös painonsa pudonneen. Kovat treenimäärät ovat kuluttavia, kilpailijat treenaavat keskimäärin 3-5 tuntia päivässä.
Jukka kertoo myös monen laihduttajan tiedossa olevan salaisuuden: treenin lisäksi kilot alkavat karista, kun syö useammin,mutta pienempiä annoksia. Näin aineenvaihdunta pysyy tasaisena, eikä tule repsahdeltua makeisiin herkkuihin. Todella paljon harjoittelevat ammattitanssijat tosin sanovat syövänsä paljon ja kaikkea, koska kovalla kulutuksella pysyy hoikkana, vaikka sortuisikin rasvaan ja sokeriin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Hollywood-tähtien uskonnot – huuhaata vai aitoa mielenrauhaa?
- Mitä ihmettä hän oli tekemässä? Legendaarisen Pompeijin uhri hämmentävässä kuvassa
- Hoitaja pahoinpiteli vanhuksen – järkyttävä totuus paljastui valvontakamerasta
- Kauhistuttava video: Vaijeriradan pidike irtosi – nainen putosi maahan