Johanna Tukiainen epäilee Tauskin pahoinpidelleen hänet!
[jwplayer]http://youtu.be/1EjahLafxJ8[/jwplayer]
Johanna ja Julia Tukiaisen oli määrä esiintyä viime viikolla Kaarinan Lahnabileissä. Siskokset olivat saapuneet paikalle tapahtuman järjestäjän Tauskin mukaan sellaisessa kunnossa, etteivät olleet kykeneväisiä esiintymään. Tukiaisten osuuden aloitusta oli ensin siirretty myöhemmäksi ja lopulta se oli peruutettu kokonaan.
Nyt Johanna Tukiainen on lähteemme mukaan kertonut Facebook-sivuillaan joutuneensa Kaarinan keikalla huumatuksi tyrmäystipoilla ja sen jälkeen pahoinpidellyksi. Tukiainen ilmoitti Tauskin olevan epäiltyjen listalla ja että Tauski ei ollut päästänyt siskoksia esiintymään eikä maksanut heidän keikkapalkkioitaan. Tukiainen esitti lähteemme mukaan samassa yhteydessä myös rasistisia kommentteja Tauskin tanssitytöistä.
Internetissä on myös julkaistu kuva, jonka väitetään olleen otettu Lahnabileiden jälkeisenä aamuna asunnossa, johon Tukiaiset olisi kutsuttu juhlimaan bileiden jälkeen. Kuvassa Johanna nukkuu kahden tuntemattoman nuoren miehen vieressä jalat levällään. Kuvan ottajaa ja asiayhteyttä ei ole pystytty vahvistamaan, mutta kuva löytyy täältä.
Lahnabileistä YouTubessa julkaistu video avartaa illan tapahtumia heiman tarkemmin. Videolla Lahnabileet näyttävät päättyneen ja Tukiaiset ovat poistumassa paikalta seurueensa kanssa. Videolla näkyy miten yksi Tukiaisten koirista väistää viime hetkellä maahan kaatuvaa Johannaa. Tapahtuneen jälkeen Tukiaiset seurueineen kerääntyvät ryhmähalaukseen, jonka päätyttyä Julia on erittäin liikuttuneessa tilassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin