Unkarissa voimaan tulleen lain mukaan kansalainen voidaan tuomita noin 400 euron suuruiseen sakkoon tai vankeustuomioon, jos hän syyllistyy asunnottomuuteen. Kansanedustajat hallitsevasta konservatiivipuolueesta tekivät lakiehdotuksen perustellen, että Budapestin on mahdoton selviytyä kadut täyttävistä asunnottomista. Budapestin asunnottomien määräksi arvioidaan noin 10 000 ihmistä. Hyväntekeväisyysjärjestöt sanovat että laki on täysin mahdoton toimeenpanna. Kuntalain muutoksella oli vahva kannatus eduskunnassa viime kuussa: Ne kansalaiset jotka löytyvät kadulta nukkumasta, saavat ensin varoituksen. Toistuvista rikkeistä määrätään sakko tai vankeustuomio. Viranomaisten edustajan mukaan laki ei perustu mihinkään erityiseen tutkimukseen tai kohdistu erityiseen kansanryhmään, vaan on säädetty yksinkertaisesti kansalaisten kyllästyttyä kadulla asuviin kodittomiin ja ilmiön tuomaan rikollisuuteen. Laki on saanut laajaa kritiikkiä, myös Unkarin ihmisoikeusjärjestöiltä. Oikeusasiamies on saanut kanteluita ja eri tuomioistuimia on lähestytty ja lukuisia mielenosoituksia on suunnitteilla.

LUE MYÖS: