Tiina Jylhä järjestää nimeään kantavan kauneuskilpailun

Suomalaisen kauneusalan pioneeri Tiina Jylhä järjestää tänä syksynä nimeään kantavan mallikilpailun, jossa etsitään tuoretta, karismaattista ja edustavaa kasvoa hänen uudistuvalle kauneusbrändilleen.
Jylhä on laajentanut jo ilmiöksi kohonneen kauneusklinikan ja supersuosiota niittäneen TV-sarjan ohella uusille kauneuden ja hyvinvoinnin alueille. Uusi nettisivusto, Tiina Jylhä Collection, on avattu, ja sieltä löytyvät jatkossa aina ajankohtaisimmat ja tuoreimmat päivityksen kauneuteen ja terveyteen liittyen. Tulossa on myös lähiaikoina esimerkiksi ylellinen alusvaatemallisto, sekä omaa nimeä kantavat lisäravinteet.
Tiina Jylhän mallikisassa etsitään niin ulkoisesta kuin sisäisestä hyvinvoinnista kiinnostunutta kasvoa uudistuneelle brändille. Kilpailijoille esitettyjä vaatimuksia ovat täysi-ikäisyys, kaunis vartalo, persoonallisuus sekä edustava ja karismaattinen luonne. Voittajalle on luvassa julkisuuden ja pr-töiden lisäksi mallisopimus sekä tuotepalkintoja. Finalistit julkistetaan 8.-9.10.2011 järjestettävän FitnessExpon yhteydessä Finlandia-talolla.
Kisaan haetaan mukaan lähettämällä kasvo- ja kokovartalokuva, nimi, ikä, paino ja pituus sekä perustelut miksi juuri kyseinen henkilö olisi täydellinen valinta mukaan kisaan. Hakemukset tulee lähettää 5.10.2011 mennessä tällä sivulla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”

- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”