Selfieiden ottamisesta on tullut viime vuosien aikana todella kova villitys, eikä ilmiölle näy loppua. Kuitenkin lähes huomaamatta kuvien napsiminen itsestään aiheuttaa ylimääräisiä taloudellisia kuluja.
Britanniassa tehty tuore tutkimus selvitti, että ihmiset ottavat keskimäärin kolme selfietä päivässä. Tietenkin jokainen haluaa olla näissä kuvissa mahdollisimman edustavan näköinen. Se taas ei ole halpaa. Tutkimuksen mukaan ihmiseltä kuluu elinaikanaan 60 000 puntaa, eli noin 76 000 euroa itsensä pynttäämiseen selfieitä varten.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kosmetiikkatuotteiden myynti on noussut 30 prosenttia. Kasvun yksi syyllinen on selfie-villitys, kun ihmiset haluavat näyttää kuvissaan yhtä upealta kuin Kim Kardashian ja Joey Essex.
Tutkimuksen perusteella selfieitä ottavat miehet käyttävät rahaa ulkonäköönsä naisia enemmän. Tutkimukseen osallistuneista yli 40 prosenttia myönsi etsineensä neuvoja täydellisen selfien ottamiseen.
Lähde: The Sun