Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
Kohupari Iida Vainion ja Archie Cruzin suhde on ollut säännöllisesti otsikoissa jo pidemmän aikaa.
Pariskunnalla vaikuttaa tällä hetkellä menevän hyvin, ja heidät on bongattu muun muassa viettämässä treffi-iltaa Farang-luksusravintolassa Helsingissä.
Nyt Iida Vainio poseeraakin yllättävän esineen kanssa Instagram-tilillään. Iidan tiedetään esiintyvän mielellään kuvissa kitaristikultansa arvotavaroiden kanssa. Kaunotar on aiemmin muun muassa julkaissut videon, jolla hän halailee Archien kitaran kanssa.
Iida on paljastanut, että Archielta on tullut kielto, ettei nainen saisi koskea rokkarin kalliisiin tavaroihin. Iida ei kuitenkaan kielloista piitannut, vaan viis veisasi niistä.
– Sorry Daddy, hän totesi julkaisemallaan videolla ykskantaan.
Nyt Iida on taas innostunut poseeraamaan kultansa kitaran kanssa, tällä kertaa valokuvassa. Kohublondi on yhdistänyt kirkkaanpinkkiin kitaraan saman sävyisen asun, joten vaikutelma on poikkeuksellisen sähäkkä.
– Pinkki on minun rakkauden kieleni, Iida kirjoittaa julkaisussa englanniksi.
Tällä kertaa Archiekaan tuskin pani kitaransa koskettelua pahakseen, sillä hän on kommentoinut kuvaa kukilla ja sydämillä.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista