Ihanaa uutta vuotta ja hyvää 28. vuotta minä! Koska mun synttärit on heti uudenvuoden perään 3. tammikuuta, niin en sen erikoisemmin yleensä juhli niitä. Tänä vuonna päivä vierähti lähinnä autolla ajellen, kun suuntasin Helsingistä Jyväskylään. Yllätyksenä sisko oli tehnyt Harry Potter -aiheisen kakun.

Odotukset

Muistan kun oon täyttänyt 18 niin autokoulun opettaja heitti, että tästä se alamäki sitten alkaa. Tavallaan siitä saakka onkin tuntunut, että ajankulku vaan jatkuvasti nopeutuu ja ollut lievä paniikki, että kohta (=about 10 vuodessa) nuoruus on ohi. On ollut ihan kauheita paineita saavuttaa sitä ja tätä että olisi riittävän hyvä. Ajattelin nuorempana tietysti, että menisin varmaan naimisiin alle kolmekymppisenä. Mulla voisi teoriassa olla jo ala-asteikäinen lapsi, omistusasunto ja joku kiva toimistotyö.

Aika pitkään jaksoinkin jahdata näitä unelmia, eikä siinä mitään. Sinisin silmin ja jäätävällä energialla on menty elämässä eteenpäin. Sillä tavallahan kaikenlaisia ovia saakin auki, kun innoissaan menee koputtelemaan. Aika paljon on täytynyt myös oppia kantapään kautta.

VS todellisuus

No miltä nyt sitten tuntuu olla 28-vuotias? Oon ainakin oppinut sen ettei mikään mee niinkuin on suunniteltu. Olin kerran parisuhteessa, jossa puhuttiin yhteisestä tulevaisuudesta; kodista, kihloista ja lapsista. Esittäydyttiin vanhemmille. Toisinaan oli vaikeeta, ja toisaalta tuntui että se oli liian hyvää ollakseen totta. Ja olihan se. Netissä kiertää edelleen erilaisia versioita siitä mitä tapahtui. Paras oli mun mielestä sellainen tarina, missä mä olin seonnut päästäni täysin ja siksi suhteen täytyi päättyä. Jep jep.

Kaikki haaveet ja tavoitteet on mennyt uusiksi moneen kertaan. Sitoutuminen yhtään mihinkään tuntuu kauhean pelottavalta. Tuntuu että kaikki sellanen mihin oon joskus uskonut, on romutettu täydellisesti. Keneenkään ei kannata luottaa – juuri se läheisin ihminen pettää kaikista törkeimmällä tavalla. Lentolippu kuukauden päähän tuntuu olevan aika maksimi sitoutuminen tällä hetkellä.

 

Nykyhetki

Nyt asun siis vuokralla ulkomailla, työskentelen Onlyfansissa ja satunnaisissa pätkähommissa. Suunnitelmat on suunnilleen sellaiset, että olisi kiva tehä jotain. Ehkä haluaisin kiertää maailmaa, ja oonkin aatellut muuttaa eri maihin asumaan nyt kun vielä voi. Haluaisin tietysti rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en tiedä uskallanko ihan täysillä heittäytyä enää koskaan.

Toisaalta oon vapautunut erilaisista paineista ja odotuksista. Uskallan sanoa epämiellyttävän totuuden ääneen. Mun ei tarvitse miellyttää muita. Arvostan itseäni ja tiedän millaisista jutuista nautin. Vietän paljon aikaa yksinäni, ja valitsenkin mieluummin yksinäisyyden kuin seuran jossa en viihdy. Teen rohkeasti päätöksiä. Itsekkyys on siis iskenyt ja se on kyllä täysin tervetullutta.

Se nyt ainakin on ihan sataprosenttisen varmaa, että nuoruus ei ole ohi vielä pitkään aikaan! Tässä iässä kertoisin kymmenen vuoden takaiselle itselleni, että elämä alkaa siitä kun ymmärtää elää itselleen. Nuoruuskin on vain mielentila, jota voi omien preferenssiensä mukaan venyttää ikuisesti. Ei ikinä pitäisi väkisin mahtua mihinkään muottiin tai tuntea pahaa oloa yhteiskunnan paineista. Päivän pääteeksi millään ei ole mitään väliä.