Nyt alkaa meidän sarja olla jo puolessa välissä. Enää 10 jaksoa ja sarja on taputeltu. Hurjaa miten nopeasti jaksot menee ja aika juoksee siinä, kun vertaa kuinka älyttömästi sitä piti kuvata ja kuinka raskasta juuri se kuvaaminen oli kun oli väsynyt tai oli huono päivä. Sarja vaan menee fiu fiu eteenpäin ja itse miettii kuinka paljon tuskaa ja hikeä ja nauruakin niihin on mahtunut.

Tältä kuvaaminen kotona näyttää.

 

Elämä vastasyntyneen kanssa on ihanaa, mutta ei siinä fiilikset niin katossa ole, että jaksaisi kameralle kauheasti selitellä, kun kaikki on niin uutta ja jännittävää, mutta pelottavaa samalla. Itse olin alussa todella hukassa, ja stressasin hirveästi kaikesta. Se näkyy itselle hiukan ohjelmassa, sillä en ole ihan normaali rento oma itseni.

Kun kuulin ohjelmasta sain tietää ketkä kaksi muuta siinä on mukana. Tuotantosalaisuuksien takia en voi kertoa miksi kolmatta ei silloin ollut, mutta viimeinen osallistuja tuli kuvioihin vasta myöhemmin. Tämä aiheutti vähän närää muiden keskuudessa ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että ihan syystäkin. Juuri ne pelot, mitä ei halunnut uskoa todeksi tulivat ja olivat omasta mielestäni vaarassa kaataa koko ohjelman maineen.

Nyt olen kuitenkin hyväksynyt sen, että me olemme kaikki yksilöitä eikä toisten juttujen saa antaa vaikuttaa itseensä. Ja haluan uskoa loppuun asti kaikista hyvää ennenkuin toisin todistetaan.

Sini on mun ehdoton lemppari koko ohjelmassa. Niin aito, vähän saman henkinen kuin minä. Uskaltaa puhua suoraan, kertoa ja perustella omat mielipiteensä muista välittämättä ja aito äidin rakkaus ja hyvä kasvatus paistaa läpi pienistäkin pätkistä.

Sinin olen tavannut kerran Jaajon järjestämässä juoksutapahtumassa ja juttelin hänen kanssaan silloin niin mukavasti, että hän lähetti minulle kutsun jopa omiin häihinsä. Valitettavasti elin silloin sellaista aikaa, että kieltäydyin kutsusta sen takia, että siellä oli niin paljon mediaa paikalla.

Maisan kanssa meillä on sitten historiaa jo siitä asti kun olimme juuri täysi-ikäisiä. Meillä on ollut ainakin sama miesmaku nuorena ja lopulta päädyttiin samoihin tv-ohjelmiinkin.

Olin hänen kanssaan Viidakon tähtösissä, jonka jälkeen lähdimme vielä Aurinkorannan tähtöset-ohjelman kuvauksiin Espanjaan viikoksi. Oli muuten oikein antoisa reissu, kun Maisa oli raskaana ja Iida Ketola oli silloin absolutisti. Minä olin kännissä koko viikon, kun vitutti niin paljon mihin seuraan olin joutunut, kun kaikki hauskanpito oli kielletty.

Minä haluan tulla ammattini puolesta toimeen kaikkien ihmisten kanssa ja jättää turhan suuret henkilökohtaiset mielipiteet syrjään silloin kun kyse on työstä. Haluan kuitenkin olla ja tulen olemaan tarkka jatkossa kenen kanssa teen töitä samoissa projekteissa.

Vilma on minulle uusi tuttavuus, mutta en ole voinut välttyä media-alaa seuraavana ihmisenä hänen jutuiltaan. Katsoin mm. raskaana ollessa hänen Youtube-videoita. Kun kuulin, että Vilma on mukana ohjelmassa, niin jotenkin pidin heti ajatuksesta.

Aloimmekin pian kirjoittelemaan toisillemme ja piti tavata, mutta vihdoin saimme aikaiseksi nähtyä sitten ohjelman pressikuvauksissa. Menimme heti kuvausten jälkeen syömään ja Vilma oli juuri niin ihana kuin ajattelinkin. Fiksu, vahva, nuori itsenäinen nainen kuka ei tarvitse muita kertomaan miten elää.

Vilma on äitinä myös sellainen erityisen lempeä ja rakastava ja lapsen tarpeita kuunteleva, minkälainen minäkin pyrin olemaan.

Tästä syystä aloimme ideoimaan juttuja yhdessä ja tällä viikolla mennään myös lapsitreffeille HopLopiin.

Olen iloinen, että osallistuin Gossip Moms-ohjelmaan ja kerrankin tähän asti minulla ei ole ollut mitään hävettävää. No okei, näytän kyllä ihan kauhealta suurimmassa osassa videoita, mutta mä vedän kotona aina tukka ponnarilla ilman meikkiä ja vaatteitakin yleensä.