Meikitön kuva. Ei ole arkena paljoa huvittanut meikkailla lapsen tulon jälkeen.

 

On todella monia väitteitä mitä tapahtuu sitten, kun se lapsi tulee.

Itse olen ihmetellyt, että miksi kaikkia asioita toitotetaan niin itsestäänselvyytenä, kun ei se kaikille ole niin.

Olen pystynyt kumoamaan hyvin monia ”odotas sitten kun, vauva….”

Tässä muutama:

  • Odotas, sitten kun vauva syntyy niin eipä jää aikaa kauheasti parisuhteelle ja seksikään ei koskaan tule olemaan samanlaista, jos sille on edes aikaa.

No väärin. Vauva on pitkään hyvin hyvin pieni ja nukkuu paljon ja kaikille ei jää synnytyksestä kauheita jälkioireita. Meillä tilanne oli ok 2 viikon jälkeen.

Jotenkin tuntuu, että sitä on halunnut vielä enemmän sitä läheisyyttä, kun tulee keskityttyä niin paljon vauvaan, että välillä ikävöi sitä kahdenkeskistä aikaa. Meille on nykyäänkin selvää, että illalla kun vauva nukahtaa niin me vietämme yhdessä aikaa sarjojen, keskustelujen, iltapalan ja yhdessä pötköttelyn parissa. Toiset on väsyneempiä, toisen lapsella voi olla koliikki ja syitä on vaikka mitä. Uskon kuitenkin, että se on myös se tahtotila järjestää se yhteinen hetki ja vaalia niitä hetkiä.

 

  • Odotas, sitten se on ihanaa, kun alkaa tulemaan niitä niskapaskoja

Ei ole tullut kun kerran yksi yli vaipan ja en oikeen voi kuvitella miten niitä tulee edes siis. Olen kuullut tästä kyllä puhuttavan, mutta odotetaan joo taas….

 

  • Odotas sitten, kun se oppii ryömimään ja konttamaan niin et saa olla hetkeäkään rauhassa

No kyllä meillä saa olla ihan rauhassa, kun katsoo mitä vauva tekee. Tykkää tonkia tavaroita ja kaikkea muuta paitsi omia leluja, mutta ainakin meidän koti on sellainen ettei ole mitään tarvinnut pelätä. Varsi-imuri piti laittaa vaaka-asentoon lattialle. Siinäpä se oikeastaan.

 

  • Odotas, kun sille tulee hampaita niin sitten se on kivaa (aivan helvetinmoista huutoa)

No tämäkään ei meillä pitänyt paikkaansa. Olen kolme kertaa antanut panadol/buranaa, kun olen epäillyt hampaita. 2 on tehty ja ne vaan ”ilmestyi” enkä huomannut mitään kauhean poikkeavaa. Ärtyisyyttä on ollut ajoittain ehkä. Ei valvottuja öitä ja hysteerisiä itkuja.

 

  • Odotas, kun se alkaa syömään niin voi luoja sitä sotkua

Olen kuullut, että joillain on niin hurjaa menoa, että vauva laitetaan suihkuun ruokailun jälkeen. Meillä poistellaan spagetin ja jauhelihan tai porkkanan tahraamia läiskiä vaatteista usein, mutta loput siivoaa koira lattialta ja pientä huitomista lukuunottamatta ollaan selvitty ilman yhtäkään suihkua tai lattian pesua ruokailun jälkeen.

 

En varmastikkaan muistanut näin iltasella, kun pitäisi mennä jo nukkumaan niin niitä parhaimpia odota vaan kun-pelotteluja, mutta tässä nyt oli ainakin muutamia.

Ja niinkuin otsikko kysyy, niin ei, romantiikka ei kuole vauvavuonna, jos et niin tahdo. Lapsi voi joko erottaa tai yhdistää. Helppoa uuden opettelu ja asioiden yhteensovittaminen ei välttämättä ole.

En väitä ollenkaan etteikö tässä talossa olisi keskusteltu kumpi saa ottaa sitä omaa aikaa ja nukkua pidempään tai kuka hoitaa aamu tai -iltapuuhat. Kyse on kuitenkin yhteistyöstä. Siitä, että toinen varmistaa toiselta, että hän saa varmasti riittävästi lepoa, aikaa keskittyä töihin tai omiin juttuihin ja välillä vähän rentoutua.

Tällä reseptillä sitä jaksaa molemmat vuoron perään ja jos sitä rakkautta löytyy, niin sitä ei välillä malta odottaa iltaa, kun pääsee vihdoin käpertymään oman kullan kainaloon ja koittaa hiljaisuus ja rauha. Vain me aikuiset. Uudet vanhemmat. Yhdessä tässä. Ja ollaan saatu jotain niin ihanaa aikaiseksi. Sopiihan sitä silloin harjoitella lisää ;)

Tästä syystä otin nyt, kun Joanna jo 1.10 täyttää 10 kuukautta niin salikortin. Käyn välillä siellä yksin höyrysaunassa ja saunomassa iltaisin. Viikonloppuisin tanssitunnilla ja mahdollisesti arkisin hyödynnän lapsiparkkia, mistä saa lastenhoitoa 1,5 tuntia kerrallaan ja äiti saa tehdä treeninsä rauhassa. Käydään myös yhdessä treenaamassa aina kun pystyy.

Meillä on uskomattoman kaunis tytär ja hän on aivan valloittava persoona.

 

Ihana loppuvuosi tiedossa ja innolla odotan siirtymistä taaperovaiheeseen vauvan kanssa. Vauvavuosi lähenee loppuaan ja täytyy sanoa, että kun alussa oli rankkaa niin ei sitä tarvitse kauaa sinnitellä, kun jo yöt muuttuu paremmaksi, tuntee paremmin vauvansa ja voi alkaa tekemään paljon asioita.

Olen niin onnellinen, että meilläkin on koittanut nyt ne hyvät ajat jo kuukausia sitten ja rakastan puuhastella ihanan pikkuiseni kanssa, joka on super hauska tyyppi. Onneksi hänet on myös siunattu hyvillä unenlahjoilla ja meillä herätään nykyään klo 8-9 aamulla ja mennään klo 20 nukkumaan :)