Somen siloteltua pintaa vai aitoa elämää – kumpaa sinä haluaisit nähdä?

Silloin, kun minä tulin julkisuuteen vuonna 2008 oli tämän päivän kovimmat sosiaalisen median alustat vasta alkutekijöissään. Mm. Facebook alkoi levitä Suomeen kunnolla vasta vuonna 2007.

Muistan ilmiönä, kuinka tärkeää oli, että muille päällepäin kaikki näyttää aivan mahtavalta, vaikka olisit parhaillaan sammunut pää edellä vessanpönttöön. Feikkaaminen ja itsensä esittäminen paremmassa valossa kuin onkaan oli hyväksyttävää tai pikemminkin suotavaa.

Muistan, kuinka rankan koulukiusaamistaustan omaavana pelkäsin jälleen hylätyksi tulemista ja koitin olla jotain muuta kuin mitä olen. Kova, ronskin huumorintajun omaava, seksistinen, bilettäjä, silikoniblondi, miesten lehtien unelma, varakas, älykäs jne. Tämä heijastui siis kaikkeen elämiseen. Julkisuuteen, minä kuvaan, ja kaikkeen ihmissuhteista lähtien.

Olin kuitenkin liian suorapuheinen, enkä ole osannut koskaan valehdella tai feikata asioita. Se ärsytti silloin ihmisiä. Olin aina se outo tyyppi juttujeni kanssa. Tietäen, että asioita mitä uskalsin sanoa ääneen kokivat myös muut.

Pohjimmiltani olen aina ollut herkkä, olin ihan nätti tyttö omana itsenäni, eikä minun olisi tarvinnut esittää mitään tai pelätä ettei joku pidä minusta. Päinvastoin ne, jotka liikaa yrittävät ovat niitä kenestä se todella paistaa läpi ja se jos joku saa karvat pystyyn.

Välillä harmittaa etten uskaltanut olla oma itseni. Nykyään taas aitous on uusi trendi. Nyt olen ns. muodissa, kun samaan aikaan feikit yrittää sopeutua uuteen rooliin ja googlaa mistä keksisivät oikean elämän aiheen someen, että se tuo enemmän tykkäyksiä.

Nyt netistä löytyy avautumista sitten peräpukamista lähtien aivan kaikesta ja paljastuksen tekemällä saa tuhansien ihmisten kannustusjoukot perään.

– hurraa sanoit sen vihdoin ääneen, minäkin tykkään piereskellä, muut ajattelee.

Olen nyt päättänyt, että minä olen minä, enkä kukaan muu minkälaiseksi joku haluaisi minua muokata. Sen tulette pian huomaamaan.

Ja minusta ei ole pakko tykätä. Enkä kalastele kenenkään tykkäyksiä, vaan virnistän mieluummin vahingoniloisesti ilkeälle mielipiteellesi :)

Silloin kun ihminen ei toiminnallaan tai sanoillaan halua ketään muuta loukata, ei olemassaoloaan tarvitse anteeksi pyydellä. Kiltteys ei ole nöyristymistä eikä ylpeilyä. Ei vaan tarvitse vittuilla takaisin.

Jaa