Ilotyttö paljastaa: Järkytyin Yyterin nakurannalla!
Heisvaan heisvaan!
Se alkaa Suomen suvi olla siinä ja tässä. Kyllä nämä ovat ihmeellisiä kesiä ja talvia nykyään. Ei tiedä mitä sieltä oikein tulee – mitä vain voi tulla. Mutta okei, tämä ei ole sääblogi enkä minä ole Pekka Pouta. Olen Piia Pillu. No niin, leikki sikseen.
Mutta miksi alustin tämän homman käyntiin sääasioilla, niin siksi, että olihan tässä viikko sitten yksi lämmin päivä sentään, eikä tainnut sataa sinä päivänä kymmentäkään millilitraa. Vittu vau!
No, mä olin kamun kanssa Yyterissä. Sehän on aikasta legendaarinen rantahietikko Porissa päin.
Sinne tosiaan mentiin ja kuultiin että siellä on oikein nakuranta.
Ja olihan siellä. Kun ohjeiden mukaan tallusteltiin toiseen päähän santa-aavikkoa, niin tuli sellainen harva mäntymetsä. Siellä oli sitten myös aukeita paikkoja, tai sellainen yksi aukio. Se oli sitten se nakuranta. Siitä on merelle matkaa melkoisesti, ainakin 150 metriä, niin että ei se kyllä mikään uimarin mekka ole.
Mutta siis nakuranta. Joo! Ei siinä mitään. Hieno keksintö. Tai siis olisi, jos se olisi nakuranta.
Ei se ollut nakuranta. Älkää nyt ihmiset loukkaantuko ketkään, mutta minä kerron mikä ranta se oli. Se oli HOMORANTA!
Jumalauta! Mitä heteroihmiset siellä voi tehdä, kun joka paikassa oli suihinottavia ja toisiaan nussivia miehiä. Yhdet pani puistonpenkillä, joka sinne oli raahattu. Joku ulkomaalainen könsikäs pamputti toista miestä perseeseen viltin päällä. Kauempana yksi mies istui viltillä ja ohikulkeva mies vaan työnsi sille munan suuhun.
Teremoroheippa! Lähdettiin Annikan, mun kaverini kanssa, aika äkkiä pois. No, eihän meitä kyllä olisi varmaan häiritty siellä – ainakaan näiden miesten toimesta.
Kuulin myöhemmin että joo, ei se tosiaan ole mikään nakuranta eikä sinne maineestaan huolimatta kannata enää mennä. Homot ovat sen vallanneet ja nussivat siellä keskellä kirkasta päivää kuin roomalaisissa orgioissa.
Minullahan ei ole mitään vastaan homoja. Mutta tuo käytös vähän vituttaa. Sen pitäisi olla nudistiranta kaikille. Eivät heteroparitkaan siellä varmaan paneskele. Ei se ole nudismin idea. Miksi sitten puppeleitten pitää kutea joka paikassa, minne vähänkään pääsevät.
Tuomitsen. Hyi helvetti. Piste. Varoitus: ei siis nakurannalle, arvon miehet. Siellä ei ole naisia teille katsottavaksi. Ei ainakaan Yyterissä. Tulpan voitte panna perseeseen ja sitten mennä sinne aurinkoa ottamaan.
Sitten vielä yksi asia: Joko SINÄ MUSSUKKANI kävit katsastamassa, miten helppoa naisseuran löytäminen nykyisin on. Facebookista on olemassa tuhmempi versio… :D Klikkaa alta.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?