80 vuotta täyttänyt Maija-Liisa Peuhu avoimena sairastumisestaan – ”Olin pitkään tosi väsynyt”
Salatut elämät -sarjastakin tuttu näyttelijä Maija-Liisa Peuhu juhlii tänään 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Suosikkisarjassa jo 25 vuoden ajan näytellyt tähtinäyttelijä on juhlistanut syntymäpäiväänsä työpaikallaan Helsingin Konalassa.
– Olen juhlinut synttäreitä kolmen miesnäyttelijän kanssa. Olemme syöneet muun muassa suklaakakkua, Maija-Liisa Peuhu paljastaa Metropolille puhelimitse.
Kotona Maija-Liisan ei ole tarkoitus juhlistaa synttäreitä suuremmin, sillä hän pääsee lähtemään studiolta vasta neljän jälkeen.
– Olen varmuuden vuoksi käynyt hakemassa kakun, sillä minulla on tunne, että sukulaisia saattaa tulla paikalle, vaikka en ole ketään erikseen kutsunut.
Maija-Liisa oli 55-vuotias, kun hän aloitti näyttelemisen Salatut elämät -sarjassa vuonna 1999. Pitkä taival Ulla Taalasmaana on tuntunut Maija-Liisasta antoisalta.
– Minulla on ollut hauskaa töissä. Jos en olisi saanut roolia sarjasta, uskon, että elämäni olisi ollut surua täynnä. Elämä olisi ollut varmasti roolien hakemista ja vaikea sanoa, miten olisin työllistynyt.
– Tämä on työpaikkana erittäin hyvä, sillä kaikki asiat kulkevat täällä kuin juna. Näyttelijät ja työryhmän muut jäsenet eivät ole myöskään kateellisia toisilleen, vaan kaikki tekevät omaa työtään.
Ensimmäiset vuodet hän näytteli tiiviisti Taalasmaiden perheeseen kuuluvien näyttelijöiden Jarmo Kosken, Tommi Taurulan ja Sanna Luostarisen kanssa. Seppoa esittävä Jarmo ja Elinaa esittävä Sanna eivät ole enää mukana sarjassa.
Maija-Liisa myöntää, että yhteydenpito entisiin näyttelijöihin on jäänyt.
– Meno on kuin teatterissa. Kun vaihdat teatteri, vaihtuu myös työkaverit ja sitten tutustuu uusiin näyttelijöihin, Maija-Liisa toteaa.
– Esimerkiksi Sannan kanssa emme ole olleet missään tekemisissä. Häntä on yritetty saada johonkin mukaan, mutta hän ei halua olla enää osana sarjaa. Häntä on myös pyydetty mukaan, mutta hän haluaa keskittyä perheeseensä – ja ymmärrän täysin hänen päätöksensä.

Koronapandemian takia Maija-Liisa on joutunut olemaan poissa sarjan teosta. Hiljattain hän sairasti myös itse koronan, minkä seuraksena joutui sairaalahoitoon.
– En ole vieläkään palannut takaisin sarjan kuvauksiin. Sarjassa minut on nähty puhelimen ruudun kautta, mutta minulla ei ole vielä kirjoitettu paluuta. Ehkä sen aika on keväämmällä.
– Olen parantunut aika hyvin koronasta, mutta olin pitkään aika väsynyt. Minulta meni myös maku- ja hajuaisti täysin. Kun pääsin sairaalasta kotiin, mietin, että jotain pitäisi syödäkin, mutta ei tehnyt mitään mieli aistien menettämisen takia.
Nyt maku- ja hajuaisti ovat palanneet takaisin.
– Minulla oli pakkasessa katkarapuja, joten ajattelin laittaa niiden joukkoon paljon valkosipulia, mutta edes ne eivät maistuneet millekään. Laitoin ruuat yöksi ulos ja seuraavana päivänä, kun avasin paketin, niin haju- ja makuaisti palasivat. Maku- ja hajuaistini olivat poissa muutamia päiviä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?