Salatut elämät -tähden Jarkko Miettisen kesäloma sai vauhdikkaan päätöksen: ”Pääsen hoitamaan vakuutusasioita”
Salatut elämät -tähti Jarkko Miettinen on nauttinut kesästä vesillä. Hän julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hyppää purjeveneen kannelta veteen ilkosillaan.
– Takana on loistava kesä. Vietimme vesillä kolme ja puoli viikkoa perheen kanssa. Kiersimme rannikkoa ja ulkosaaristossa, Jarkko Miettinen kertoo Metropolille.
Kesäloma sai vauhdikkaan päätöksen.
– Kotimme parvekkeen lasi hajosi, kun ruohonleikkurista lensi kivi lasiin. Se oli rapsakka arkeen paluu, kun pääsee hoitamaan vakuutusasioita.
Salatut elämät -sarjan kuvaukset alkavat tällä viikolla Jarkon osalta.
– Rakastan näyttelemistä, joten on ihana palata takaisin töihin. Olen tietoinen, että tiedossa on mielenkiintoisia juonenkäänteitä, joten mukava päästä takaisin töihin.
Salatut elämät -sarjassa on totuttu näkemään rankkojakin juonenkäänteitä. Jarkon esittämä Noel elää parisuhteessa Inna Tähtisen esittämän Elina Taalasmaan kanssa, joka kärsii mielenterveysongelmista. Elina meinasi hukuttaa viime keväänä nähdyissä jaksoissa pariskunnan pojan.
– Noel löysi Toivon kylppärissä. Se oli hurja, kun mietti järkytystä ja mitä kaikkea on tapahtunut ympärillä. Kun näyttelee pienen lapsen kanssa, pitää näytellä täysin lapsen ehdoilla. Haluan tehdä työni mahdollisimman uskottavasti.
– Kyseisten kohtausten tekeminen vaatii tilanteeseen keskittymistä työpaikalla vastanäyttelijän kanssa. Ympärillä tapahtuu paljon asioita, mutta kuvaustilanteissa pyrin luomaa oman suljetun ilmapiirin työryhmän kanssa.

Sarjan fanit tulevat rohkeasti juttelemaan Jarkolle.
– Kesällä sain kutsun kehitysvammaisten perhekotiin, jossa oli nuoria aikuisia. He olivat innokkaita Salatut elämät -faneja. Se oli huikea hetki, jossa jaoimme iloja ja suruja keskenämme. Käsi kipeänä sain kirjoitella nimmareita nuorille ja otimme yhteiskuvia.
Jarkko on kertonut, että hänet sekoitetaan usein imitaattori Jarkko Tammiseen. He tuntevat toisensa todella hyvin.
– Enää meitä ei sekoiteta samalla tavalla kuin ennen. Ennen korona-aikaa minua on saatettu lähestyä yöelämässä ja pyydetty imitoimaan.
– Pari vuotta sitten olin katsomassa Jarkon keikkaa Lahdessa. Keikan jälkeen menin salista ulos, kun joku tuli taputtelemaan selkääni ja kiittämään keikasta. Otin kiitokset vastaan.
Lue myös:
Jättiyllätys! Markku Pulli tekee paluun Salatut elämät -sarjaan!
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!