Kuva: Nelonen Media
Alma Hätönen avautuu omasta jaksamisestaan: ”Olen ollut kerran bornoutin partaalla”
Big Brother -juontajanakin tunnettu Alma Hätönen jakoi Instagram-kuvapalvelussa Jodelissa saamansa palautteen, jossa anonyymi kirjoittaja ihmetteli, missä välissä radion aamuohjelmaa luotsaava ja iltaisin Big Brother -koostelähetyksiä juontava kaunotar nukkuu. Kirjoittaja kertoi arvostavansa Alman antamaa panosta.
– Sain äsken tämmösen palautteen ja oikeasti itkettää. Mietin paljon sitä, etten halua aiheuttaa kenellekään paineita tai muita sellaista. Kiitos tästä, Alma kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteyteen ja jatkaa:
– Arvostus on tärkeää, mut haluan korostaa, että tämmöinen työtahti ei ole kestävää. Tämä on projektiluontoinen setti, jonka jälkeen jään lomalle. Kerran burniksen partaalla ollessa pidän tarkkaa huolta jaksamisesta, aikataulutan lepoa ja mun ympärillä on paljon mun arkea helpottavia ihmisiä. Älkää siis uuvuttako itseänne, kiireinen elämä ei ole meriitti.
Alma paljasti hiljattain Iltalehdelle antamassaan haastattelussa, että hänen äitinsä on muuttamassa syksyn ajaksi Hätösen luokse asumaan.
Muuten Hätösen koirat olisivat joutuneet viettämään aivan liikaa aikaa yksin kotona.
– En voisi tehdä koirille sellaista, että ne joutuisivat olemaan yöaikaan yksin, Hätönen toteaa Iltalehdelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”