Alma Hätönen kävi lähellä kuolemaa – yliluonnollinen tapahtuma pelasti suuronnettomuudelta: ”Olisimme menehtyneet”
Suosittu juontaja ja mediapersoona Alma Hätönen kertoi hiljattain uudesta podcast-projektistaan, jossa hän kokoaa yhteen erilaisten ihmisten yliluonnollisia kertomuksia. Podcastin nimi on Yöpuolen tarinoita, ja se löytyy Podme-palvelusta.
Ohjelmassa Hätönen jakaa myös omia kokemuksiaan, joita ei voi järjellä selittää. Yksi niistä tapahtui muutama vuosi sitten loppukesästä, kun Alma ja hänen puolisonsa olivat ajamassa takaisin kotiin Etelä-Pohjanmaalta.
Alma kertoo hänen olleen itse ratissa, ja hänen puolisonsa istuneen pelkääjän paikalla. Päivä oli kaunis, ja nainen ajoi kahdeksaakymppiä peltojen keskellä sijaitsevaa, asfaltoitua tietä.
Kesken kaiken Alma tunsi voimakkaasti, että hänen olisi hidastettava auton vauhtia.
– Tuli vain olo, että on pakko hiljentää vauhtia. Kerkesin sanoa sen puolisolleni ääneen, ja ilmoitin, että nyt pitää hidastaa, Hätönen kuvailee podcastissa.
– Samalla kun sanoin sen hänelle, niin hirvi juoksee metsästä suoraan meidän auton eteen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Mikäli Hätönen ei olisi aloittanut jarruttamista ajoissa, olisivat he hänen mukaansa osuneet hirveen. Eläin oli nimittäin juossut suoraan pariskunnan ajolinjalle.
– Se oli todella pienestä kiinni, että mä, mun puoliso ja se hirvi todennäköisesti oltais kaikki menehdytty, juontaja summaa kauhistuttavaa läheltä piti -tilannetta.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehden firmojen alamäki jyrkkenee – jo neljäs tappiovuosi peräkkäin
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Mette-Marit kotiutui sairaalasta – koskettavat sanat: ”Olen saanut elämän lahjan”
- Lauri Tähkän tytär Minttu puhuu suoraan musiikkiurastaan – ”Olen päässyt ohituskaistoja pitkin”
- Norjan hovi uuden kohun keskellä: Mette-Maritin toinenkin poika pulassa
- Sofia Virta tanssi villisti kuin Sanna Marin aikoinaan
- Huh mikä muutos! Archie Cruz on muuttunut mies!
- Vicky Rostilta surullinen paljastus terveydentilasta
- Norjan hovi uuden kohun keskellä: Mette-Maritin toinenkin poika pulassa
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Jere Karalahti joutuu hovioikeuteen: ”Kiireellisyysaste korkea”
- Lauri Tähkän tytär Minttu puhuu suoraan musiikkiurastaan – ”Olen päässyt ohituskaistoja pitkin”