Andrew’n tyttärille yllättäen tiukka porttikielto – Prinsessa Beatrice järkyttyi
Prinsessat Beatrice ja Eugenie ovat joutuneet uuden vastoinkäymisen eteen, kertoo Daily Mail. Lehtitietojen mukaan he eivät saa osallistua Royal Ascot -laukkakilpailuihin, joissa kuninkaalliset perinteisesti näyttäytyvät.
Royal Ascot on tunnettu laukkakilpailutapahtuma, jossa nähdään näyttäviä asuja ja hattuja. Britannian kuninkaalliset osallistuvat tapahtumaan vuosittain, ja se kerää runsaasti huomiota kuninkaallisperheen seuraajien keskuudessa. Tänä vuonna kilpailut järjestetään 16.–20. kesäkuuta.
Porttikiellon taustalla on prinsessojen isän, entisen prinssin Andrew’n kohu. Andrew’ta epäillään virka-aseman väärinkäytöstä, ja tapaus liittyy hänen aiemmin paljastuneisiin yhteyksiinsä seksuaalirikollinen Jeffrey Epsteiniin.
Daily Mailin lähteiden mukaan Beatrice ja Eugenie eivät saa esiintyä tapahtumassa kuninkaallisen perheen kanssa, istua kuninkaallisessa katsomossa tai osallistua perinteiseen hevosvaunukulkueeseen.
– Beatrice on ottanut tämän kaikista raskaimmin. Hän on ollut täysin yllättynyt tästä kaikesta, sisäpiirilähde kertoo Daily Mailille.
Lehden mukaan myös prinssi William on neuvonut muita kuninkaallisia välttämään julkisia esiintymisiä Beatricen ja Eugenien kanssa.
Vuonna 2023 Beatrice nähtiin Royal Ascotissa samassa hevosvaunussa prinsessa Catherinen ja prinssi Williamin kanssa.
Daily Mailin kehonkielen asiantuntija Judi James arvioi tuolloin, että prinsessojen välillä oli havaittavissa jännittynyttä tunnelmaa. Hänen mukaansa he istuivat vastakkain jäykässä asennossa kädet sylissään.
– He eivät vaihtaneet keskenään katseita ja naiset vaikuttivat sivuuttavansa toisensa tilanteessa kokonaan, James sanoi.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos