Angelina Jolie eristäytyi lasten kanssa – Brad Pitt viettää aikaa yksin
Näyttelijä Angelina Jolie, 44, on päättänyt koronapandemian vuoksi eristäytyä Los Angelesin kotiin yhdessä lastensa kanssa, uutisoi Mirror -lehti.
Näyttelijällä on yhteensä kolme biologista lasta ex-puolisonsa Brad Pittin kanssa, 11 -vuotiaat kaksoset Knox ja Vivienne sekä Shiloh, 13. Heillä on myös kolme adoptoitua lasta: Zahara, 15, Pax, 16 ja Maddox, 18.
Perheen vanhin lapsi Maddox opiskelee Etelä-Koreassa Yonsein yliopistossa, mutta palasi Yhdysvaltoihin koronapandemian takia. Lapset käyvät nyt kotikoulua ja opiskelevat lisäksi monia kieliä, pelailevat lautapelejä ja auttavat äitiään ruuanlaitossa.
Vaikka lapset asuvat nyt Angelinan luona, he ovat olleet tekemisissä myös Brad-isän kanssa ja ovat tervetulleita myös isänsä luokse.
– Lapset kokevat isänsä seuran rauhoittavana ja Brad on toivottanut heidät tervetulleeksi milloin vain, mutta päätös on lopulta Angelinan.
Näyttääkin siltä, että Angie on päätöksensä tehnyt ja Bradin täytyy odottaa lastensa näkemistä vielä ainakin muutama kuukausi, Mirror -lehti pohtii.
Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva