Anna Abreulla dramaattinen loman aloitus – pyörtyi lentokoneen vessaan: ”Olin tullut alas täysin naamalleni”
Artisti Anna Abreu paljasti Instagramin Stories-videolla lähteneensä lomamatkalle Bangkokiin, mutta matkan aloitus ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Abreu kertoo, että pyörtyi lentokoneessa ja loukkasi samalla myös jalkansa sillä seurauksella, ettei pysty nyt kävelemään kipeällä jalalla.
Hän kertoi stressanneensa matkalle lähtöä jo viikkoja ennen h-hetkeä sillä pelkäsi koronatartuntaa.
– Koska olen luulotautinen välttelin kaikkia kontakteja, mutta olin aivan varma, että mun tuurilla tulen saamaan koronan enkä pääse reissuun, Abreu kertoo videolla.
Hän sai ennen matkaa negatiivisen testituloksen, mutta asian stressaaminen jatkui silti lentokoneessa.
– Rupesin luulotautiseksi ja tuntemaan kaikki maailman oireet lentokoneessa ja stressasin sitä ihan sikana.
Yöllä Abreu oli mennyt lentokoneen vessaan ja pyörtyi.
– Kuulemma olin tullut alas täysin naamalleni ja mulla meni nilkka paskaksi eli tällä hetkellä en pysty kävelemään tällä nilkalla. Olin siis stressannut itselleni kaikki nämä oireet. Miettikää mitä stressi voi tehdä ihmiselle, Abreu päivittelee.
Abreu sai lennolla apua kokeneilta lentoemänniltä, jotka auttoivat artistia.
– Haluan kiittää ihania lentoemäntiä, jotka olivat todella huolehtivaisia ja pitivät huolen, että selviän siitä lennosta sekä henkisesti, että fyysisesti.
Myös Thaimaan päässä Abreun koronatesti oli negatiivinen, vaikka tuloksia pitikin odotella piinaavat 12 tuntia.
– Voitte vaan kuvitella millainen se päivä oli kun niitä testituloksia piti odottaa myös täällä päässä. No eihän mulla sitä koronaa ole ja all is good!
Lue myös:
Katso video! Anna Abreun heilumisella nolo loppu – Vain elämää -kollegojen pokka petti täysin
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa